Ajatuksia Roomasta

Viikko Roomassa vierähti tosi nopsasti. Mihin nämä päivät oikeasti katoaa?
Mä oon ollut kohta jo kaksi kuukautta reissussa ja aika kuluu ihan siivillä. Kääk!

Tällä hetkellä makoilen tyytyväisenä mun hostellihuoneessa (joka muistuttaa kylläkin enemmän makuusalia) keskellä Toscanan upeita maisemia ja maha on täynnä lasagnea ja jäätelöä. Ei siis mikään huono ilta.
Nyt kuitenkin tunnelmia Roomasta ja Toscanan vuoro tulee sitten myöhemmin.

Rooma on iso. ISO. Suuri, miljoonakaupunki, jukelitoon, messevä ja mahdottoman kokoinen. Välimatkat on pitkiä ja nähtävää on paljon. Kävelin päivittäin n.15 kilometriä ja silti tuntuu, että näin vain murto-osan. Mutta okei, mä näin Paavin.
Kävelin ympäriinsä vailla suunnitelmia ja nautin maisemista ja tuoksuista. Siinä missä Ateenassa haisi kaduilla erinäiset ihmiseritteet ja kalanraadot, Roomassa tuoksui puhdas pyykki ja kukat.
Trasteveren kaupunginosa oli mun ehdoton suosikki, minkä etukäteen jo vähän arvasinkin. Katusoittajia, pieniä katuja ja vähän turisteja, kyllä kiitos. Lisäksi Piazza Navonan ympäristö oli tosi kaunis. Vähän kuin Trastevere, mutta isommassa ja vanhemmassa mittakaavassa. Tai niinhän mä luulen, faktoja en tiedä.
Historiaa näkyi joka ikisen kulman takana ja koko kaupunki näytti olevan tosi puhdas, siisti ja kaunis. Turisteja riitti joka sormelle, enkä esim. käynyt yhdessäkään museossa tai edes Colosseumilla tai Vatikaanissa sisällä. Koko kaupunki oli yhtä ulkoilmamuseota ja se riitti mulle vallan hyvin.

Trasteveren musiikki-iltamat

Viikon kohokohdaksi muodostui kuitenkin ehdottomasti Rolling Stonesin keikka! Jossa en siis tietenkään ollut tapahtuma-alueen sisällä, mutta alueen ulkopuolelle kuului paremmin kuin hyvin ja taisi siellä olla mun lisäksi pari tuhatta muutakin kuuntelijaa. Fiilis oli loistava ja olo onnellinen. :-)

Kuvittele tähän Rolling Stones

Viikon aikana yövyin kahdessa eri hostellissa ja jälkimmäinen varsinkin oli tosi puhdas ja miellyttävä. (Jos ei vuorokauden ympäri hiippailevaa omistajaa oteta lukuun.) Ensimmäinen taas oli vähän siinä rajoilla, että uskaltaako sängyssä nukkua ilman suojavarustusta. Pääsin myös todistamaan ikimuistoista kohtausta, kun kaksi brittityttöä saapui hostelliin ja ensimmäisen tunnin ajan he itkivät puhelimen välityksellä kotiin hostellin rumuutta. :-D Ei se nyt niiiiiiiiin kamala ollut. Tai no okei, oli se. 

Kaiken kaikkiaan siis tykkäsin Roomasta, mutta en silti usko, että menisin takaisin. Oon enemmän pienien paikkojen ihminen ja toissapäivänä, kun saavuin Sienaan, mun oli taas heti paljon helpompi hengittää. Maaseutu <3
Myös Kreikka-ikävä on helpottanut lähes kokonaan ja tällä hetkellä oon justiinsa siellä missä haluankin olla :-)

Omatoimimatkailu vs. pakettimatkailu

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka saa aina välillä mun ihokarvat nousemaan pystyyn. (Ja uskokaa pois, niitä on aika monta)
Tarkoituksena ei oo mollata ketään erityisesti, mutta oon vaan ihmetellyt pitkään "travellerien" (kuten moni reppureissaaja itseään kutsuu) suhtautumista pakettimatkaajiin. Törmäsin tähän erityisesti pitkin viime talvea, kun etsiskelin blogien kautta tietoa matkakohteista ja nähtävyyksistä.
 "No joo, oli siis niin alentavaa matkustaa muiden suomalaisten kanssa samalla lennolla, että ihan selkeesti worst experience of my life. Yök, never again."
Ja näitä samankaltaisia tekstejä löytyy paljon. Ihan oikeasti, wtf?
Lisäksi monesti saa silmienpyörittelyä osakseen, kun juttelee matkustelusta travellerin kanssa. "Ai siis joo, Rodos. Joo, ei ikinä. En ikinä menis valmismatkalle, se olis niiiiin noloa. N-O-L-O-A"

Okei, mä ymmärrän kyllä että on rohkeaa lähteä yksin toiselle puolelle maapalloa ja on varmasti myös rankkaa rämpiä sademetsissä tai olla ilman suihkua kuukausi. Mutta ei se välttämättä oo kaikkien unelma kahden viikon kesälomaa varten. Sitä mä vaan en ymmärrä, että millä tavalla se omatoimimatkailu tekee kenestäkään yhtään sen parempaa tai aidompaa matkustelijaa, kuin siitä, joka lähtee pakettimatkalle. Mun mielestä valmismatkat on ihan huippukeksintö ja harrastan niitä ihan mielelläni aina, jos se tulee halvemmaksi kuin omatoimimatka ko. kohteeseen.

Mun mielestä ei oo mitenkään siistiä ja mahtavaa maata lentokentän lattialla kuutta tuntia odottamassa jatkolentoa, saati se, kun vihdoin on väsyneenä perillä kohteessa, niin ensimmäisenä pitää alkaa selvittää, että millä sitä pääsisi majapaikkaan asti. Moni travelleri sanoo myös, että lomakohteista ei löydä aitoa elämää ja kaikki on vaan feikkiä ja suunnattu turisteille. Näin varmasti voi ollakin, jos lomakohteessa keskittyy kävelemään ainoastaan turistipaikoissa ja syö ainoastaan turisteille suunnatuissa ravintoloissa. Joskaan ei siinäkään mitään väärää ole, lomalla on tarkoitus ottaa rennosti. Mutta ainakin ittelle on käynyt niin, että jokaisessa paikassa missä oon matkustellut, oon kyllä ihan varmasti nähnyt aitoa elämää, olin sitten pakettimatkalla tai en. Oon tutustunut paikallisiin ihmisiin ja käynyt ulkona heidän kanssaan ja hyvällä lykyllä saanut elinikäisiä ystäviä. Ja kyllä, nämä tuttavuudet oikeasti elää näissä paikoissa ja ihan normaalia elämää. Eivätkä feikkaa.

Ainiin, melkein unohdin, että sekin on noloa, että mä oon reppureissulla Euroopassa. Se on kuitenkin jo niin last season! Se oli ehkä ihan jees silloin 70-luvulla, mutta hei oikeesti, nythän mä olisin voinut lähteä vaikka töihin Kiinaan riisiviljelmille. :-D Hehheh.
No okei, ehkä ei nyt tästä aiheesta tämän enempää. Pointtina oli se, että matkustelu on ihanaa. Uusia kohteita ja ihmisiä on mahtava oppia tuntemaan ja tärkeimpänä taitaa olla itse reissufiilis. Arkihuolet ja stressin voi hetkeksi heittää pois mielestään ja saa nauttia auringon lämmöstä. Oli sitten hotellin altaan äärellä drinkkilasi kourassa tai keskellä viidakkoa apinanpoikanen olkapäällä.

P.S. Alan pikkuhiljaa lämmetä Italialle. Ihan jees! :-)

Rooma

Kaikki tiet vievät Roomaan ja niin edelleen.
Mä olin eilen jotenkin niin kiukkuinen ja surullinen Kreikan jättämisestä, että ihan hävettää. Mua suoraan sanottuna vi***ti kaikki ja olin jo valmiiksi sitä mieltä, että Rooma on kuitenkin ihan paska. Siis mitähh? Ittehän mä tänne ihan kuumoksissani halusin, ennen eilistä siis. Eikä Kreikka tehnyt lähtemistä helpoksi. Viimeisen päivän kunniaksi kaaduin kaksi kertaa, lentokoneessa yhden miehen laukku tippui suoraan mun kämmenelle ja lentomatka kuljettiin sellaisessakin ukkosmyrskyssä ja turbulenssissa, että huhhuh.

Rooman kotikatu

Rooman lentokentältä oli onneksi kuitenkin helppo löytää kaupunkiin menevä juna ja ystävällinen vanhempi virkailija halusi välttämättä auttaa mulle junalipun automaatista suoraan käteen. Junalipun hinta oli suolaiset 14 euroa, mutta silti se vissiin oli kaikkein edullisin vaihtoehto kulkeutua keskustaan. Ja kuinka ollakaan, olin matkassa taas ilman karttaa ja puhelimestakin oli akku lopussa.
Matkaa juna-asemalta hostelliin oli vajaa pari kilometriä ja kuin ihmeen kaupalla mä taas löysin perille. Ja ihan ekalla yrittämällä. (No okei, kerran kysyin yhdeltä paikalliselta, että oonko ylipäätään kävelemässä oikiaan suuntaan. Olin. )
Tämä hostelli ei oo mikään ruusu, mutta niin kauan oon tyytyväinen, kun on lämmin suihku ja kirppuvapaa sänky. Ainakaan vielä ei näy mitään uusia puremajälkiä vartalossa näin yhden yön jälkeen. Ja pidän peukkuja että ei tuu näkymäänkään :-D

Pakollinen Colosseum-kuva

Tänään kävelin ympäri kaupunkia noin seitsemän tuntia. Puolivälissä matkaa alkoi niin voimakas ja jäätävä kaatosade, että en muista vastaavaa. Kadut rupesi tulvimaan lähes välittömästi ja fiilis ei ollut mikään super. Istuin penkillä puun alla ja tärisin kylmyydestä. Viereen istahti pariskunta sateenvarjoineen ja jonkun ajan päästä mies kysyi, että haluanko tulla saman sateenvarjon alle ja se oli jotenkin niin liikuttavaa, että olin ihan itku kurkussa. Suostuin tottakai, koska keli oli mitä oli. Mies vielä joutui itte kastumaan toisesta kyljestä, kun eihän sateenvarjon alle kahta mahdu kokonaan.
Vähän matkan päässä oli matkamuistokoju ja mies kävi kysymässä saisimmeko mennä pressun alle suojaan ja saimme onneksi luvan. Siellä sitten seisoimme kylki kyljessä reilun tunnin ja katselimme kun kadut täyttyi vedestä. Mies jopa tarjosi mulle takkiaan, kun näki että mun on kylmä. Siihen en suostunut, mutta kaikenkaikkiaan tämän pariskunnan ystävällisyys sai mun olon kohenemaan miljoonalla. Tuun kyllä ikuisesti muistamaan niistä paistaneen lämmön.

Leppoonen sade

Kun sade laantui siedettäväksi, ostin matkamuistokojusta sadeviitan suojaksi ja olin yhtäkkiä ihan superonnellinen. Ehkä tästä vielä hyvä tulee :-)

Ateenan kahdet (sadat) kasvot

Tässä sitä nyt sitten ollaan. Viimeistä päivää Ateenassa ja viimeistä päivää Kreikassa. Huomenna kutsuu Rooma ja jotenkaan en yhtään haluaisi jättää vielä Kreikkaa. Kyynel. (Ja onpahan taas oikein kunnon first world problems..)

Akropolin juurella olevalla kukkulalla

Reilu kuusi viikkoa reissussa on vierähtänyt uskomattoman nopsasti ja tällä hetkellä fiilis on mitä parhain siitä, että ylipäätään tein päätöksen lähteä kiertämään.
Kreikka on ihana, siitä en pääse mihinkään. Turvallinen, kaunis, ystävällinen, lämmin, halpa ja mielenkiintoinen.

Ateena on ihan oma lukunsa ja oikeastaan voisin sanoa, että mulla on siihen näin vajaan kolmen viikon lomailun perusteella viha-rakkaussuhde. No okei, ennemminkin rakkaussuhde, mutta fiilikset on vaihdelleet joka päivä moneen kertaan. Ateena on erilainen.

Akropolis

Tämä kaupunki on likainen, täynnä liikennettä, graffiteja, roskia ja ihmisiä. Kun kävelee ympäriinsä, ei ihan oikeastikaan voi tietää mitä kulman takaa löytyy. Ensin saattaa olla ränsistynyt, ruma ja huumeiden käyttäjien suosiossa oleva alue ja muutaman metrin päässä onkin marmoria ja kultaa. Akropolis hallitsee vähän koko kaupunkia ja se on hyvänä opasteena, kun on matkassa ilman karttaa. Se nimittäin näkyy kyllä.
Täällä on myöskin paljon kodittomia ja metrolla matkustaessa lähes joka pysäkiltä nousee kyytiin jos minkälaista haitarinsoittajaa tai nenäliinan myyjää. Silti oon tuntenut oloni turvalliseksi, eikä oo tarvinnut pelätä. Poliiseja on joka puolella runsain joukoin ja ihmisiä muutenkin. Tuntuu käsittämättömältä, että täällä asuu saman verran väkeä kuin Suomessa yhteensä. Huh.

Mun kotikatu

Silti joku tässä kaupungissa vetoaa muhun vahvasti. Tämä on täynnä elämää, kauneutta (jos löytää oikeat paikat) ja tapahtumia. Ravintoloita, vaatekauppoja ja pubeja löytyy jokaisen tyyliin ja kukkarolle. Julkisilla, kuten metrolla ja bussilla on tosi helppo liikkua ja vaikka keskusta on kovin sekavan oloinen, niin jostain kumman syystä sitä aina löytää takaisin tutuille huudeille, vaikka yrittämällä yrittäisi vahingossa eksyä.
Mä tykkään myös siitä, että täällä ei hienostella liikaa. On ihan ok mennä ravintolaan syömään kahden euron pita tai juoda omasta pullosta vettä.
Oon kuitenkin kaiken kaikkiaan valmis jättämään Ateenan taakseni, enkä osaa edes sanoa, että haluaisinko tulla tänne takaisin. Sen sijaan Santorinille voisin mennä vaikka heti.

Kujilla

Lisäksi se mikä on antanut lisämaustetta Kreikassa oloon, on ehdottomasti kielen oppiminen. Oon opiskellut kreikkaa sekä itsenäisesti, että ryhmässä pari vuotta ja oon nyt käynyt täällä useita keskusteluja lähes kokonaan kreikaksi. Eikä siinä vielä kaikki, vaan oon tullut myös ymmärretyksi ja oon itte ymmärtänyt. Oon niin liekeissäni! :-)

Mutta ei kai tässä muuta kuin Geia sas vaan kaikille ja Kreikalle. Illalla ajattelin käydä hostellini naapuribaarissa kuuntelemassa rockabillya. Jos baarin logossa on Stray Catsin logo, se ei voi olla huono.

Ihana, kaunis Santorini

Long time, no see. Santorinin nettiyhteydet on suunniteltu todennakoisesti haamatkaansa viettaville pariskunnille, koska ne toimi ehka sekunnin tunnissa. Tasta syysta en edes haaveillut kirjoittavani blogiin yhtaan mitaan. Mutta nyt oon taas suurkaupungin sykkeessa ja tietokone on vapaassa kaytossa. Jiihaa.

Santorini oli juuri niin kaunis kuin kuvittelinkin sen olevan. Karu, kallioinen, paljon vuoristoa ja joka paikka taynna valkoisia kalkkikivitaloja ja aaseja. 

Tokikaan mun ihastus siihen ei todellakaan alannut saman tien koneesta pois astuttaessa, vaan pikkuhiljaa viikon edetessa. Ensimmaiset fiilikset oli lahinna, etta vi**n kylma, tuulee niin, etta tukka lahtee paasta ja hotellihuone on yhta ihana ja raikas kuin perunakellari. Ja ma en normaalisti oo ihan mikaan turhantarkka kelien ja majoituksen suhteen. Pari yota kuitenkin sinniteltiin trooppisessa kellarihuoneessa, mutta kun pelkka hengittaminen teki pahaa, niin pyydettiin, josko onnistuisi vaihtaa huonetta. Pienesta lisamaksusta saatiinkin sitten ylakerrasta aivan ihana huone, jossa oli parvekkeen lisaksi merinakoala. Oli ehdottomasti jokaisen pennin arvoinen. (Vinkiksi siis jos meette Santorinille, alkaa ottako huonetta patiolla. Uskokaa mua. Alkaa ottako.)

Me majoituttiin Santorinin paakaupungissa Firassa ja mun mielesta se oli valintana tosi onnistunut. Siella oli sopivasti elamaa, kauppoja, ravintoloita sun muita. Turisteja nakyi enemman paivasaikaan kuin iltaisin, mika kuulemma johtuu siita, etta suurin osa turisteista tulee vain paivavierailulle risteilyaluksilta. Niita nakyikin saaren edustalla jatkuvalla syotolla.
Mun henkilokohtaisesti suurin pettymys tuli kaupungin baaritarjonnasta. Olin etukateen googlannut, etta saarelta loytyy yksi rokkibaari, mutta paikan paalla selvisi, etta se on sulkenut viime syksyna ovensa lopullisesti. Lahes suurin osa baareista oli sellaisia dnts-dnts-dnts-baarjea, mitka oli taynna humalaisia tanssivia turisteja. Yhtena iltana yritin viiltaa pankkikortilla valtimoitani auki.
Viikon pelastus oli kuitenkin pieni, keski-ikaisille suunnattu jazzbaari kaupungin sydamessa. Omistaja oli arvioilta 70-vuotias papparainen, joka oli ihan huippu. Pyysin, etta se soittaisi yhden kappaleen verran vanhaa rockabillya ja se soittikin ainakin tunnin. Saattoi olla, etta oltiin kaverin kanssa ensimmaiset asiakkaat, jotka siina pikkupubissa tanssi hikipaassa. Ainakin siita paatellen, etta osa porukasta otti meista videokuvaa sun muuta. Varmasti tosi kaunista katseltavaa.

Ma vahan photobombbaan taalta sivusta ja pilaan sun kuvan. Iihahaa.

Firan sumuinen yosiluetti. Ihan mielettoman nakoinen. Livena.

Kaiken kaikkiaan sen huoneen vaihdoksen myota fiilis parani ja ilmatkin lampeni sopevasti. Kaytiin mustalla rannalla Perissassa ja uskaltauduin meriveteen melkeen polviin asti. Hotellin altaaseen sentaan pulahdin, jos pulahtaminen on oikea sana lahes puolen tunnin veden alla yrittamisen jalkeen. Mutta ma tein sen. :-D Talviturkki on siis heitetty monen vuoden jalkeen!

Perissan ranta oli tosi hieno, lammin ja aurinkotuolit oli maksuttomia. Tarjoilu pelasi hyvin ja bussilla paasi Firan bussiasemalta suoraan rannan eteen hintaan 2,20e. Not baad. 

Oian kuuluisa auringonlasku

Tama nyt menee ehka vahan hehkuttamiseksi, mutta myos saaren kuuluisa auringonlasku oli justiinsa niin hieno, kuin siita puhutaan. Sita oli kokoontunut kattomaan sankat joukot ihmisia ja hyvaa katselupaikkaa oli vaikea loytaa. Kiivettiin loppuviimein muurin paalle ja nakymat oli mita parhaimmat. Auringon vari vaihteli muutaman sekunnin valein ja taivas oli mahtavan nakoinen. Kun viimeisetkin auringonrippeet oli poissa nakyvista, porukka alkoi taputtaa. Kylla kannatti nahda. :-)

Fira paivasaikaan

Paiva, jolloin toppahaalari olisi kelvannut. Ma vahan feikkaan, etta on lammin.

Pallomaha kattomassa auringonlaskua

Kaiken kaikkiaan ihastuin saareen ja sen ihmisiin. Eilenkin kun kaveltiin hotelliltamme bussiasemalle lakkuinemme ja rinkkoinemme, emme olleet paasseet kuin noin 100 metria hotellilta pois, niin eras vanhempi mies kysyi mihin ollaan menossa, ja etta han voi kylla vieda meidat bussille asti, ettei tarvitse laukkujen kanssa kavella. Niin han sitten veikin ja toivotti hyvaa ja turvallista matkaa. 

Vahan jai sellainen fiilis, etta saatan joskus menna saarelle takaisin. <3

Miehelle halauksia ja tyon iloa :-)