Hostellielämää

En tokikaan voi tässä vaiheessa antaa mitään asiantuntija-lausuntoja hostellielämästä, mutta kerron sen sijaan fiiliksiä näin ensikertalaisen näkökulmasta.
Yhtään en tiennyt mitä odottaa, miten toimia yms. saati sitä, millaista väkeä tulisin kohtaamaan.

Naapurikadulta

Näin viiden yön jälkeen oon ihan haltioissani! Jos vähänkään olin odottanut löytäväni huoneesta ringissä istuvan, makeantuoksuisen takkutukkaryhmän, en olisi voinut olla enempää väärässä. Huonekaverini vaihtuvat suht tiuhaan ja joka ikinen on ollut päällisin puolin todella mukava. Oon itseasiassa tarkemmin muistellessa ainut eurooppalainen, ja huonekavereina on ollut naisia ja miehiä niin Australiasta, Brasiliasta, Kanadasta, Kolumbiasta kuin Yhdysvalloistakin. Toisten kanssa olen jutellut vähemmän ja toisten kanssa enemmän. Toisten kanssa löytää yhteisen sävelen saman tien ja kymmenen minuutin juttelun jälkeen voi puheenaiheena olla esim. oman kotikylän ihmisprototyypit tai lempibändit. Toisten kanssa taas juttelu on jäänyt tervehtimisen asteelle.
Lähes kaikki esittelee itsensä ja nopeasti juttu siirtyy siihen, että mistä on tulossa ja mihin on matkalla.

Appelsiinipuita aavikkoon

Oon kuullut ihan mahtavia tarinoita ja hienoimman niistä eilen illalla. Huonetoverinani oli muutaman päivän ajan itseäni vanhempi nainen Kolumbiasta ja vasta eilen juteltiin ensimmäistä kertaa enemmän. Hän oli lähtenyt matkalle ihan ypöyksin. Ensimmäistä kertaa reissussa, ensimmäistä kertaa Euroopassa ja englanninkielen taito todella heikko. Hän kertoi miten oli alkumatkasta sairastunut vatsatautiin ja matkat Kolumbiasta New Yorkin kautta Ateenaan oli sujunut oksennuspussi suupielissä ja suuressa pelossa. Oli kuulemma hilkulla, ettei kääntynyt jo alkumatkasta takaisin. Tänään hän on parhaillaan jatkamassa matkaa Rodoksen kautta Marmarikseen ja kun kerroin että molemmat paikat ovat itselleni tuttuja ja turvallisia, hän itkeä tirautti helpotuksesta ja kiitteli tiedosta, koska oli jännittänyt niitäkin niin kovasti. Ja niinpä mä tietysti ittekkin vaivihkaa olin kyyneleet silmissä, kun olin ihan fiiliksissä. Jos joku on rohkea, niin se on kyllä tuo nainen! :-)
Kuluneen viikon jälkeen kuulemma pahin pelko oli helpottanut ja hän jo haaveili, että pääsisi ensi vuonna uudestaan tänne suuntaan, esim. Ranskaan tai Saksaan. Ihanaa nähdä miten ihmiset voittaa itsensä ja toteuttaa haaveitaan.. Vaikka itsekin parhaillaan teen niin, en silti koe olevani erityisen rohkea, koska mulla on sellainen olo, että oon ihan Suomen vieressä. Niinkuin nykypäivän lentonopeuksien kautta tavallaan oonkin. Kolumbiaan sen sijaan en todellakaan lähtisi yksin ;-)

Kohtalaiset näkymät päiväkävelyllä

Sen verran vielä tästä hostellista, että täällä on myös oma rauha, jos niin haluaa. Jos illalla sammutan valot hyvissä ajoin, ei kukaan saapuva laita niitä päälle, eikä puhu eikä mekasta. Jos taas haluan juttuseuraa, se onnistuu satavarmasti. Eilen illalla olin omasta pyynnöstäni brasilialaistytön kanssa syömässä kreikkalaisia alkuruokia lähellä sijaitsevassa ravintolassa, jossa oli livemusiikkia. Ja yksi ilta hän kysyi, josko haluaisin mennä istumaan iltaa hostellin kattoterassille ja siellä istuimme ja juttelimme muutaman tunnin. Mii laik sou veri mats. :-)

Päivän tunnelmia

Niin mä sitten saavuin eilen illalla Ateenaan.
Tää lento ei ollut ihan paras mahdollinen heittoisan sään ja vieressä istuneen vauvan vuoksi. Vauvaressu itki koko matkan korviaan ja äitinsä yritti lohduttaa tarjoamalla pullollisen maitoa.
Ei mennyt kauaakaan, kun kertaalleen juodut maidot oli pitkin käytävää ja penkkejä ja penkkien välikköjä. Nam. Tosin, kaikki sympatia vauvalle, ei oo lentäminen pienelle helppoa.

Monastirakin aukio

Kentältä lähdin keskustaa kohti metrolla ja matka kesti noin tunnin verran. Istumapaikkaa oli ihan turha edes haaveilla saavansa, metro oli kuin täyteen ahdettu sillipurkki. Mutta kyllähän sitä nyt tunnin seisoo vaikka päällänsä, joten eipä paljon haitannut. Mieli oli odottavainen ja jännittynyt, kun olin matkassa ilman karttaa. Sen verran eilen aamulla googlailin, että miten pääsen Monastirakin metroasemalta hostellille kävellen, mutta todellisuus yllätti silti hivenen. Mittasuhteet oli yllättävän suuret kuvitelmiini nähden ja joka paikka oli täynnä pieniä kujia, mitä en ollut kartasta huomannut. Noin viiden minuutin ajan seisoin Monastirakin aukiolla ja arvoin mielessäni, että mihin suuntaan lähden kävelemään.

Päiväkävelyllä akropolin kupeessa

Yleinen meininki oli kuin suoraan sirkuksesta, oli tulishowta ja katumuusikkoa joka lähtöön ja kahviloita, kuppiloita ja ravinteleita vieri vieressä ja lapsia ja vanhempia iltakävelyillä. Näin myös pari koditonta nukkumassa makuupusseissaan hämärissä nurkkauksissa. Silti olo oli turvallinen, koska kadut oli hyvin valaistuja ja poliiseja ja ravintoloiden henkilökuntaa oli kadut täynnä. Sattuipa jopa niin, että osuin suuntavaistoni/tuurini kanssa kerralla oikeaan ja olin perillä hostellissani alle kymmenessä minuutissa.

Tämä mun hostelli on hienompi, kuin useimmat hotellit joissa oon ulkomailla majoittunut. Huone on siisti ja tilava ja tässä on kolme kerrossänkyä. Illalla oli täyttä, mutta nyt meitä on vain kolme naista. Toisen kanssa ehdin jo turistakin pitkät tovit ja saattaa olla, että pyydän sitä mun kanssa kävelylle joku ehtoo.
Oudokseltaan nukuin vähän koiranunta koko yön, mutta eiköhän se tästä. :-)

Mun huoneesta

Tänään kävin muutaman tunnin mittaisella kävelylenkillä pitkin kaupunkia ja yhtään ei vielä kartta auennut, sen verran sokkeloinen ja sekava keskusta on. Mutta on tässä aikaa opetella.
Nyt pitäisi pikkuhiljaa alkaa miettimään päivän ruokailua, street foodilla taidan mennä, kun sopii mun kukkarolle parhaiten. :-)

Hostellin kattoterassilta suorat näkymät akropolille

P.S. Toivotaan, jotta Suomi voittaa tänään!! :-)

Ateena calling

Niin se vaan kolme viikkoa hurahti, ettei paljoa keriinnyt huomata. En edes ehtinyt käydä Symillä, vaikka kovasti oli tarkoitus. :-D Ehkä se kertoo sitten rennonlaiskoista, eli onnistuneista päivistä.
Suurimman osan ajasta oon kävellyt ja nukkunut ja viettänyt aikaa ystävien kanssa. Mitään uutta en sinänsä ole täällä Rodoksella kokenut, jos ei hyvin nukuttuja öitä lasketa mukaan, kun en oo juurikaan iltaelämässä pyörinyt.
Tänään teen siinä poikkeuksen viimeisen illan kunniaksi ja ajattelin mennä katsomaan Dannya kaikkien muiden keski-ikäisten kanssa. Yay! :-)

Iltakävelyn kukkaloistoa

Huomenna sitten pakkaan reppuni ja lähden kohti Ateenaa. Mahtavaa! Siitä tämä mun seikkailu vasta ns. virallisesti alkaa, kun kaikki on uutta. Lisäksi majoitun huomisesta alkaen elämäni ensimmäistä kertaa hostellissa ja vähäsen jännittää, kun en yhtään tiedä mitä odottaa. 

Ateenassa hostellit on edullisia, viikon majoituksen saa halvimmillaan noin 50 eurolla. Itselläni oli varattuna n. 60 euron majoitus, mutta varaukseni jälkeen tulleiden kommenttien perusteella siellä oli vastikään ollut luteita, joten peruutin majoituksen saman tien. Nyt majoitun sitten 138 euron designhostellissa, johon sisältyy aamupala. Taitaa olla siis melko pehmoinen lasku hostellielämään tällaiselle mun kaltaiselle "hc-reppureissaajalle". Hehheh. 

Joka tapauksessa kiitokset Rodokselle taas kerran. Oli kivaa ja ihanaa <3 Ehkäpä kohtaamme taas joskus tulevaisuudessa.. 

"Ei satamassa Rodoksen, daa dirlan dirlan daa.."

Viidestoista yö

Viisitoista yötä takana. Pahin koti-ikävä on helpottanut ja nyt on aika ihana fiilis. Mulla on ollut hauskaa, oon nauranut, nukkunut, syönyt ja urheillut suurella ilolla. Oon istunut yksin meren rannalla katsomassa aaltoja. Oon kävellyt aamuvarhaisella vanhan kaupungin katuja, kun liikkeet on vasta avaamassa oviaan ja joka puolella tuoksuu leivonnaiset ja kahvi. Oon viettänyt paljon aikaa ystävien seurassa ja käynyt pari kertaa juomassa tuopillisen olutta.
Haluan olla Rodoksella vielä viikon verran, koska nämä kaksi viikkoa on kuluneet ihan siivillä. Täällä on hyvä olla. :-)
Ja sitä paitsi ensi viikolla on ihan pakko mennä suomibaariin katsomaan Dannya. :-D Ei pysty missata.

Aamukävelyllä Rodini-puistossa

Maisemat on kuin Asterixista

Ritarikatu

Stadion

Monte Smith

Lindoksen sivuprofiili. Kuuma.

Lindoksen kujilla

Hivenen kuvavoittoinen tuli tästä postauksesta, mutta toivottavasti välittyy mun onnellinen olo. 

<3 

Koti-ikävä

Nyt jo? Kyllä. :-D
Oon ollut reilun viikon reissussa ja ikävöin jo nyt kotia ihan valtavasti. Ajattelen Suomea erittäin romantisoidusti ja näen mielessäni vehreät ja aurinkoiset kesämaisemat. (Okei, siellä ilmeisesti on satanut joka päivä :-D) Ikävöin puhdasta, raikasta ilmaa, raikkaita sateita ja kotiruokaa. Suomalaiset ihmiset on mutkattomia ja rehellisiä. Ystävyyssuhteissa ei ole sen kummempia pelisääntöjä, ja asiat sanotaan niin kuinka ne on.
Suomalaiset elintarvikkeet maistuvat paremmalta kuin täällä, meetvurstissakaan ei ollut yhtään suolaa ja melkein oksensin, kun maistoin sitä.
Eniten ikävöin miestäni. <3 Hän saa mut nauramaan joka päivä. Ikävöin halauksia ja läheisyyttä. Yhteisiä ruokailuja. :-)

Tajuan kyllä olevani naurettava. Oon ollut yhdeksän yötä pois kotoa. Vau. Lisäksi oon lomalla, en työleirillä. Niinhän sitä sanotaan, että välillä on hyvä käydä kauempana, niin ymmärtää paremmin sen mitä omistaa ja mikä merkitsee.
Tajusin sen kyllä kotonakin, mutta välimatka ja tieto muutaman kuukauden erillään olosta antaa uutta näkökulmaa. Miten onnekas olenkaan. <3

Ei mulla täällä oikeasti edes oo mitenkään kurjaa, joka päivä on ollut mukavaa ja olen todella rentoutunut, enkä ole stressannut koko aikana mistään. Uskon, että todella tarvitsen tämän reissun tulevaisuuttani varten. Tullakseni paremmaksi vaimoksi ja äidiksi. Lisäksi uskon, että tästä reissusta todellakin tulee ihan mahtava. Eiköhän se tästä tasaannu :-)

Mikäs täällä ollessa?

Tein mun lempisoppaa. Maistui paskalta näillä aineksilla. 

Halauksia ja parempaa mieltä ensi viikkoon <3

Oi Rodos, oi Rodos

Tiedän kyllä, että mun kirjoittelu on alkanut tooodella laiskasti. Syy löytyy saaresta, jolla majailen. Rodos.
Vaikka tämä ei välttämättä mikään omatoimimatkailijan ykköskohde olekaan, on tämä yksi mun lempipaikoista. Vähän kuin toinen koti. Kesämökki.

Asuin täällä yksitoista vuotta sitten vajaan vuoden verran ja täällä asuu paljon mulle tärkeitä ihmisiä, sukulaisia ja vuosien varrella saatuja ystäviä. Lisäksi täällä on kaunista, vanhakaupunki on yksi upeimmista paikoista joissa olen käynyt. Ihmiset ja palvelu on omaa luokkaansa ja ruoka mahtavaa. En vaan osaa enää katsoa maisemia turistin silmin. Silmä on jo tottunut vanhankaupungin kapeisiin kujiin, keskustan hiekkarantoihin ja turkoosiin mereen sekä vastarannalla näkyviin Turkin vuoristoihin. En juurikaan ota valokuvia, koska mulla on jo niin paljon ennestään täältä kuvia. Lisäksi muistan kaikki kadut ja maisemat ja ajattelen joka tapauksessa, että voin ottaa kuvia sitten ensi kerralla, kun vierailen. Miksi sitten ylipäätään tulin tänne?
Juurikin siitä syystä, mikä ajaa ihmiset kesämökeilleen ja vuodesta toiseen samoihin matkakohteisiin. Tutut, turvalliset maisemat, ystävien kanssa oleilu ja hyvä ruoka. Täältä kun matkustan eteenpäin, hyppään kohti tuntematonta.

Mun päivät on kuluneet kohtuullisen samalla kaavalla. Pitkät yöunet, vähintään kymmenen kilometrin päivälenkki ja ystävien tapaamista. Pari kertaa olen käynyt ravintolassa syömässä ja kerran join yhden oluen pubissa. Matkan viikkobudjetti on pitänyt tähän mennessä todella hyvin, saan tältä viikolta hyvin säästöön seuraavia viikkoja varten. Olen muutaman kerran kokannut itse ja muutaman kerran ostanut päiväruoaksi kadunvarrelta pita gyroksen. Sillä on hintaa n. 2€ ja sillä saan mainiosti vatsani täyteen. Lisäksi se on taivaallisen hyvää! <3 <3 <3 (terveiset siskolle :-D)

Tuhlausreissulla. Ostin 5 euron yöpaidan. :-D

En koe paineita kirjoittaa ahkerasti niin pitkään kuin viivyn Rodoksella, mutta joka tapauksessa kaikki on hyvin. Terveisiä ja halauksia kotiin <3

Terveiset Kreikan sadepilvien alta

Terveiset sateiselta, tuuliselta ja vilpoiselta Rodokselta. Ensimmaiset pari yota takana ja aika menee viela vahan ihmetellessa. Mita ihmetta ma taalla teen? Miksi en jaanyt vaan kotiin. Hah. Ehkapa ma loydan sen tarkoituksen tassa tulevien kuukausien aikana.

Rodoksen Vanhakaupunki

Perjantaina lahdin iltajunalla kotoa kohti Tikkurilaa, josta kulkeennuin bussilla hki-vantaalle. Matka sujui itkien, jannittaen, masentuneena ja kauhussa. Ei ollut ihan mikaan voittajafiilis. Yritin epatoivoisesti nukkua lentokentan kahvilan sohvalla, mutta juuri, kun uni meinasi tulla, tuli viereen seurueellinen puheliaita rouvia. Luovutin ja otin uuden yrityksen lahtoportilla. Juuri unen tullessa tuli viereeni arviolta 50 hengen elakelaisseurue. :-D 

Lensin Helsingista Ateenaan Norwegianin lennolla ja yllatyin ihan positiivisesti; mukava henkilokunta ja siisti ja kohtuullisen tilava kone. Lentosaa oli ihan ok, enka rehellisesti sanottuna jannittanyt juurikaan niita paria turbulenssia, joista lensimme. (Joskus on halvauskin ollut lahella :-D)

Kujilla

Ateenassa jouduin odottamaan jatkolentoa kuusi tuntia ja makasin sen ajan lattialla, kun en jaksanut istua, eika missaan muualla ollut tilaa maata. Itketti. Lisaksi saa huonontui paivan mittaan ja kuulin useita varoituksia turbulensseista. Jannitin ihan hulluna, koska olin varautunut lentamaan tilataksin kokoisella koneella Ateenasta Rodokselle. Ensimmaisen kerran taisin hymyilla lahtoportilla, kun eras keski-ikainen kreikkalaisnainen halusi kysella mista tulen ja mihin olen menossa ja toivotti rohkeutta seka ihanaa matkaa. Viela enemman hymyilytti, kun menimme bussilla kohti konettamme. Se oli suurempi kuin se, milla lensin Suomesta Kreikkaan. Siella oli ykkosluokka ja heti kun paasin paikalleni, toi lentoemo karkkeja. Kun paasimme ilmaan, alkoi ilmainen juomatarjoilu. Hetken kuluttua saimme suklaakekseja. Ihan mukava palvelu 40 euron ja 40 minuutin lennosta. Lisaksi kyyti oli niin tasaista, etta en edes uskonut olevani ilmassa. 

Siina vaiheessa, kun istuin bussissa matkalla Rodoksen lentokentalta kohti keskustaa ja vastaan tuli hymyileva saksanpaimenkoira, olin ihan valmis itkemaan ilosta. 

Valvoin lahemmas 40 tuntia, ennekuin vihdoin sain unen paasta kiinni. Mutta, en valita. Mulla on kylla riittamiin aikaa palautua.

Eilinen meni rauhallisissa tunnelmissa; nukuin puoleen paivaan, paistoin lettuja ja tein lahemmas kymmenen kilometrin lenkin sateisissa maisemissa. Tanaan herasin jo ihan virkeana ennen yhtatoista, mutta oon lahinna kuunnellut musiikkia ja katsonut elokuvia, kun ei houkuta menna kaatosateeseen. Huomenna jos jaksaisi vahan reippailla :-)

Ihanaa viikkoa! <3

30 litraa, 7 kiloa ja 4 kuukautta

Suomen kevät, pitkä kuuma kesä ja syksyn patikoinnit alpeilla. 

Mitä ihmettä sitä sitten pakkaisi mukaansa? 

Tätä oon nyt miettinyt muutaman viikon, mutta kyllä se pakkauslista loppuviimein oli ihan helppo kirjoittaa. Lämmintä vaatetta, hellevaatetta ja kaikki pakolliset, päivittäin tarvittavat tavarat, kuten laturit ja korvatulpat sun muut. Kaikki ylimääräinen pois.

Eilisen jännitysmomentti oli, kun ensimmäistä kertaa kokeilin rullailla vaatteet rinkkaan ja huojennus olikin suuri, kun sain mahdutettua sinne kaiken tarvittavan ja vielä jäi yhden lakkapullon mentävä tilakin käyttämättä. :-D 

Näillä mennään. Kuvasta puuttuu kylpypyyhe ja kasvopyyhe. (Huomaa vyölaukku <3)

Voi näyttää reiluhkolta toi vaatemäärä, mutta neljä kuukautta on kuitenkin pitkä aika ja uskoakseni reissun viimeiset viikot saan nauttia syksyisistä lämpötiloista, joten neuletakit tulee varmasti tarpeeseen. 

Siinä ne on nätisti rivissä. Mun 7 kilon rinkka ja kahden kilon käsimatkatavarat. 

Noin kuuden tunnin kuluttua hyppään kiskoille. (En sentään ihan kirjaimellisesti.) Siihen saakka olisi vielä aikaa laittaa ruokaa ja halailla ja itkeä. 

Seuraavan kerran kirjoittelenkin sitten Kreikan auringon alta. <3

Heipparallaa Suomen ihana kesä!