Lago di Garda! Vähän kuin kotona olis!

Toistan ehkä ittiäni, mutta sanonpa taas kerran, että nämä mun wifit senkun paranee. Nyt mulla ei oole koko wifiä. Mutta toisaalta, oon ollut aika julmetun onnellinen viime aikoina, joten ehkä tämä internetitön elämä on ihan jees näin välistä! :-)

Mä siis matkustin pari viikkoa sitten Firenzestä suoraan Gardajärvelle ja skippasin raakasti Venetsian ja Veronan. Eikä ainakaan vielä kaduta yhtään! Olin lisäksi sen verran ovela, että säästin mun matkakustannuksissa lähemmäs kolmekymmentä euroa. Jos olisin ostanut junalipun Firenzestä Peschiera del Gardaan, olisin saanut pulittaa siitä viitisenkymppiä. Sen sijaan otin tarjousjunan Firenzestä Bolognaan, Bolognasta toisen tarjouslipun Veronaan ja sieltä bussin Peschieraan ja maksoin 22 euroa. Siitäs sait, Trenitalia! Tosin täytyy myöntää, että myös mun kolmen tunnin matkustusaika vaihtui kahdeksaan tuntiin, mutta mitäpä mulla muuta olis kuin aikaa! :-D

PPeschiera del Gardan satama

Peschierassa majoituin uudehkossa nuorisohostellissa. Se oli muuten tosi jees ja hieno, mutta tällaiselle vanhukselle meinasi yöt tehdä tiukkaa. Suurimmaksi osaksi mun huonekaverit oli parikymppisiä bilehileitä. Vakioherätys oli kolmen pintaan yöllä, kun valot laitettiin päälle ja jos joku ei itkenyt, niin toinen oksensi. Niin parasta! Not..Sen takia olin aikamoinen zombie koko sen ajan mitä Peschierassa vietin, eikä mua oikein huvittanut tehdä muuta kuin lukea kirjaa ja kuunnella musiikkia. Tosin, kirjat ja musiikki on parasta ajanvietettä, joten mikäs siinä. Mutta ei kiitos mitään nuorisohostellia mulle vähään aikaan! Samalla sain uutta perspektiiviä siihen, miten mahtavia majoituksia ja huonekavereita mulla onkaan ollut tähän asti!

Malcesinen liepeillä

Viime viikon keskiviikkona siirryin eteläiseltä järveltä pohjoiseen, Malcesineen ja voin kertoa, että tätä oli odotettu! Siitä on nyt aika tarkkaan kuusi vuotta, kun oon ollut täällä viimeksi ja taika ei ollut kadonnut mihinkään! Ihan sydän pakahtui, kun astuin bussista pihalle ja kävelin suoraan alas rantaan. Niin kaunista! Lisäksi mulla oli täältä etukäteen vuokrattuna yksiö viikoksi ja vähän jännitin mitä tuleman pitää, kun olin sen jo luottavaisena maksanutkin alkukeväästä. Huolet karisi onneksi sen siliän tien, kun mun vuokraemäntä tuli mua vastaan. Tämä asunto on ihan täydellinen! Ihan ydinkeskustassa, viiden minuutin kävelymatkan päässä rannasta ja hiljaisessa talossa. Mulla on oma asunto, jee!! Eniten oon ehkä fiilistellyt keittiötä ja pyykinpesukonetta! :-D Oon pessyt pyykkiä kahdesti, toisella kerralla ihan pelkästä pesemisen ilosta ja oon joka päivä kokannut ittelleni lämpimän aterian. (Ei oo sekään niin sanottua, että joka päivä onnistuisi syödä jotain lämmintä.)Lisäksi oon nukkunut vähintään kymmenen tunnin yöunia ja torkkunut päikkärit ruuan päälle päivittäin.

Kotikatu. Rakastan.

Kaikkien ihaninta on kuitenkin ollut yöuinnit! Mä en ihan kauheesti viihdy rannalla, kun en tykkää grillata itteäni, enkä oo edes kovin hyvä uimaan. Sen sijaan mä kuitenkin nautin vedessä lillumisesta ja ensimmäisenä iltana tajusinkin, että miksi en voisi mennä sinne pimeällä, kun ranta on tyhjillään, eikä mun silloin tarvitte hävetä niin paljon, kun veden alle pääsemisessä kestää ja kestää, kun on kylmä ja kaikkee. Niin mä siis menin ja se fiilis siellä vedessä (kun sinne vihdoin on päässyt) on ihan sanoinkuvailematon! Valaistu linna vieressä, pariskuntia iltakävelyillä, vaimeaa musiikkia jostain kaukaa ja tyyni järvi. Mitä muuta sitä ihminen edes tarvittee? Niin mä oon sitten käynyt siellä joka ilta eilistä lukuunottamatta, kun oli sellainenkin ukkosmyräkkä, että oksat pois!

Sekaan vaan, kyllä mahtuu!

Toissa päivänä lähdin patikoimaan Monte Baldolle ja nelisen tuntia rämmin menemään liukkaita, kivisiä mettäpolkuja. Jossain vaiheessa mietin, että olisin ehkä voinut ajatella kahdesti ennen sinne menoa, mutta loppujen lopuksi, kun pääsin takaisin mun asunnolle, kengät ravassa ja vaatteet likomärkinä hiestä, niin kyllä mulla tuli vähän voittajafiilis. Eipähän sitä nyt ihan joka päivä tuu vuorenkyljessä "lenkkeiltyä". :-)

Patikkapolku. Mä sydän mun reittivalinnat.

Ja eilen mulla oli mahtava ilta! Taas! Kuusi vuotta sitten täällä soitti ja lauloi iltaisin kadulla taitava blueskitaristi ja täällähän se näemmä vieläkin soittaa! Sillä oli mun asunnon lähellä olevassa pubissa keikka kontrabassoa soittavan naisen kanssa ja sain kuunnella parin tunnin bluesit kolmen euron viinilasillisen hinnalla. Olin ihan euforiassa, pelkästään jo läskibasson läiskeestä. Ja tietty kun siihen lisää hyvän viinin ja kynttiöillä valaistun ravintolan, niin olo ei voi olla huono.

Reverend and the Lady

Ehkä tämä nyt on vähän turhan siirappista, mutta Eat Pray Love-kirjan jäljiltä olin miettinyt, että tuleekohan mulle sellaista käsittämätöntä onnen tunnetta tällä reissulla, että tekisi lähinnä mieli halailla puita sun muuta "älytöntä" ja voin sanoa, että näin kolme kuukautta reissanneena tuo olotila on tosi vahvasti läsnä! Yksi ilta itkin, koska mulla oli niin hyvä olo. :-D

Astetta kirkkahampi järvivesi!

Okei, tähän on nyt ehkä hyvä lopettaa. :-D Huomenna matka jatkuu järven pohjoisimpaan osaan, Riva del Gardaan. Jee!

Kohtaamisia Firenzessä

Mä oon nyt jostain syystä vitkutellut tätä kirjoittamista päivätolkulla. Oon kirjoittanut sanan silloin, toisen tällöin. "On niin hiki, ei jaksa, janottaa, laulattaa.." Nyt meinasin ottaa ittiäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä (onneksi ei näy, että makaan parhaillaan äksänä sängyllä) ja saada tekstin valmiiksi. Edit. Sitten kun saa vihdoin tekstin valmiiksi, niin wifi takkuaa kunnolla. Nimim. Ei viiksetä, ei yhtään. <3

Mutta asiaan. Firenze on ihana! Niin ihana! :-D
Oon sanonut näin muistakin paikoista, mutta täytyy myöntää, että nyt löytyi voittaja. Niin ihana, että mä vähän rakastuin!

Sen verran isoo laitos, että vaikia edes kuvata. Mutta komia!

Heti kun astuin junasta pois kohti kaupungin sykettä, mulla tuli hyvä fiilis. En osaa sanoa miksi, koska etenkään juna-aseman alue ei loisteliaisuudellaan hurmaa. Siellä vaan oli niin helppo hengittää.
Kaupunki on tunnettu taidekaupunki ja ehkä se heijastuu katukuvaan saakka. Ilmapiiri on yhtäaikaa lämmin, avoin ja boheemi. Ihmiset on ihan ääriystävällisiä ja kiinnostuneita juttelemaan.
Mä vietin siellä yhteensä siis viikon ja oon tällä hetkellä sitä mieltä, että saatan nipistää mun Gardajärven kuukaudesta osan ja mennä vielä hetkeksi takaisin. Jää nähtäväksi.

En luvannu sulle ruusutarhoja..

Mun viikko kului vaellellessa kaupungin kujilla ja puistoissa ja illat mä vietin mun huonekavereiden kanssa huoneessa viinipullojen kera.
Ekana iltana toki kävin "ulkona", kun hostellin omassa baarissa soitti paikallinen bändi rokkia ja sain tanssia siellä pari tuntia hiestä märkänä mun sänkynaapureiden kanssa. Ihan jees aloitus viikolle!

Seuraavana päivänä tavallaan eksyin, kun en seurannut karttaa ollenkaan ja vastaan tuli iso puisto, jossa oli jukelittoman kokoinen ankkalampi. Istuin omalla penkilläni silmät ummessa, kun yhtäkkiä mun viereen tuli vanhempi naisihminen. Se aloitti keskustelun italiaksi, mutta vaikeni, kun pahoittelin, että en ymmärrä.
Ei mennyt kauaa, kun hän aloitti keskustelun uudelleen, tällä kertaa englanniksi.
Selvisi, että tämä 84-vuotias italialaisrouva oli oppinut puhumaan englantia toisessa maailmansodassa ja että ammatiltaan hän oli taidemaalari. Me juteltiin reilu pari tuntia kaikesta maan ja taivaan väliltä, uskonnosta, kohtalosta, kuoleman jälkeisestä elämästä, musiikista, lapsista ja henkisistä kokemuksista.
Olin ihan äimänä sen tarinoista ja näkemyksistä elämää kohtaan. Mutta ainoastaan hyvällä tavalla!
En tiedä mikä siinä muhun niin kovasti vaikutti, mutta kun tämä rouva lähti sitten jatkamaan matkaansa kävelykepin kanssa hitaasti ontuen, niin mulla pääsi itku. Mulla oli sellainen olo, että olin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja ihan tarkoituksella, vaikka en sitä etukäteen tiennytkään.
Yksi syy mun matkalle lähtöön on ollut se, että löytäisin elämääni taas enemmän sitä henkistä puolta ja pysähtyisin ajattelemaan kaikkea sitä, mistä saan olla kiitollinen ja että oppisin jättämään turhat ja negatiiviset asiat/ajatukset pois. Jotenkin tämä kohtaaminen vahvisti mun uskoa siihen, että oo matkalla kohti oikeaa suuntaa.
Sydän.

Kuvattu Piazza Michelangelolta. Maisemat. <3

Huonekaveritkin sattui olla parhaat mahdolliset, yhden Seattlelaisen tytön kanssa oltiin saman tien samalla aaltopituudella ja se kertoi mulle asioita, mitä ei kuulemma oo muille koskaan kertonut ja itkikin vähäsen. (Ja tämä tapahtui siis ennen niitä viinipulloja :-D)
Toisen kanssa taas käytiin kiertämässä päiväsaikaan kaupunkia ja se tarjosi mulle ruuan, koska välttämättä halusi, eikä suostunut siihen, että mä olisin vastavuoroisesti tarjonnut kahvit ja jälkkärit.
Kolmannen kanssa menin lauantai-iltana käymään pienessä rokkipubissa ja ilta oli ihan hillittömän hauska. Pyysin omistajalta pari biisiä Judas Priestiä ja Motörheadia ja sehän sitten soitti ihan kunnolla ja kovaa toistakymmentä kipalesta. Niin parasta!
Seuraavan päivän vietinkin sitten sängyssä, kun ei vanha enää jaksa samalla tavalla kuin ennen. Toista se oli mun parikymmenvuotiaalla huonekaverilla, joka siis oli mun kanssa siellä rokkibaarissa. Se nousi ennen sianpieremää ja meni ottamaan duomosta kuvia, kun ajatteli, että siellä ei siihen aikaan aamusta oo muita. Muuten ihan hyvä, mutta koska oli sunnuntai, niin siellä alkoi messu, ja koska tämä mun kaveri oli parhaillaan alttarin liepeillä, niin se jäi sinne tavallaan nalkkiin kahdeksi tunniksi. Varmasti mukava kokemus parin tunnin yöunien jälkeen ja krapulassa. Nauran tälle vieläkin :-D

Ponte Vecchio

Jos mulla yhtään siis oli vielä sellainen olo, että en oo syttynyt Italialle, niin Firenze kyllä korjasi koko potin. Oon nyt ihan in loove. <3

La Spezia, Biassa ja Cinque Terre

Rakkauden polku, värikkäät kallioon rakennetut kylät ja henkeäsalpaavat maisemat. Näillä odotuksilla lähdin kohti Cinque Terreä, tuota Unescon suojelemaa maailmanperintökohdetta.
Tai no, kustannussyistä mun majapaikka sijaitsi La Spezian sivukylässä, Biassassa, koska mun neljä yötä siellä tuli huomattavasti halvemmaksi, kuin mitä yksi yö olisi maksanut itse Cinque Terrellä.

Olin etukäteen katsonut reitin La Spezian juna-asemalta hostellille ja se vaikutti ihan kohtuulliselta, noin viiden kilometrin mittaiselta matkalta. Päätin sitten voimieni tunnossa kävellä tuon matkan reppuineni ja laukkuineni, koska halusin saada samalla päivän treenin.
Alkumatka sujuikin mukavan leppoisasti, jos ei puroina juoksevia hikivirtauksia lasketa, mutta jonkun ajan päästä tajusin, että mun hostelli sijaitsee vuoristokylässä, jonne johtaa serpentiinitie. Neljän kilometrin mutkitteleva ylämäki ei yhtäkkiä kuulostanut enää yhtään houkuttelevalta, vaikka kuinka rasva palaisi samalla, mutta olin jo sen verran pitkälle kävellyt, että sisu ei antanut periksi kääntymistäkään.
Kävelin hiestä märkänä paria sataa metriä kerrallaan ja pysähdyin pitämään juomataukoja aina joka välissä. Pääsin suunnilleen puoliväliin saakka, kun ohitseni ajoi vanha pappa skootterillaan ja yhtäkkiä hän päättikin pysähtyä. Sanaakaan hän ei puhunut englantia, mutta sen verran ymmärsin, että hän kysyi olinko menossa hostellille. Nyökyttelin vimmatusti ja hän nousi pois skootteristaan ja viisasi mua istumaan siihen taakse. Voin kertoa, että rinkan kanssa se ei ollut kovin helppoa, mutta joten kuten me kitkuteltiin sinne mun hostellille saakka. Kiitin luojaani tuosta papasta, koska ylämäki jyrkkeni joka mutkan jälkeen ja matka tuntui skootterillakin tosi pitkältä. Niiasin kiitokseksi ja kiittelin vuolaasti ja pappa lähti hymyillen eteenpäin.
Sen illan sitten lähinnä nukuin, söin ja nukuin uudestaan aamuun saakka. Hostellissa oli onneksi ravintola, josta sai halpaa ja hyvää ruokaa, kun en todellakaan ollut edes varautunut siihen, että se voisi sijaita niin syrjässä.

Maisemat mun hostellin takapihalta La Speziaan päin

Seuraavana aamuna lähdin sitten virkeänä kohti Riomaggiorea, joka on ensimmäinen viidestä kylästä. Koska majoituin useamman yön hostellissani, olin oikeutettu ilmaiseen kuljetukseen päivittäin sinne ja takaisin, mun piti vain sopia kellonajat valmiiksi edellisenä iltana. Ja oli muuten hyvä palvelu, koska matka kulki huikeassa vuoristomaisemissa, joissa joukkoliikenne on aika ontuva käsite.
Perille päästyäni olo oli, kuin olisin hypännyt suoraan johonkin maalaukseen. Tai johonkin teatterin lavastuksiin.

Riomaggiore

Värikkäät, vierekkäiset talot, jylhät kalliot ja vaahtoava meri. Kukkia, vehreitä vuoria ja viinitiloja. Mieleen muistui Santorini, mutta värikkäänä versiona.
Valitettavasti rannikkoa pitkin seuraavaa kylää kohti kulkeva Rakkauden polku oli kiinni, joten matkasin sinne junalla. Erityisesti Manarolaa olin odottanut ja mielestäni se olikin kylistä kaikkien kaunein.

Manarola

Kylät ovat sen verran pieniä, että kauaa ei niiden kiertämiseen mene, joten lähinnä istuin ja nautin maisemista. Ja räpsin kuvia, paaaljon kuvia.
Tiesin myös, että Manarolasta kohti Riomaggiorea kulkee vähän reilun kilometrin mittainen patikkapolku ja uteliaisuuttani ajattelin käydä kurkkaamassa miltä se vaikuttaa.
Alkuun oli korkeat ja jyrkät portaat, mutta uteliaisuus johdatti menemään vielä vähän ylöspäin. Eihän se reitti voinut olla kovin raskas, kun se oli vain sen kilometrin. Joo, eipä. Jos olisin tiennyt mitä tuleman piti, olisin ilomielin mennyt takaisin vaikka taksilla. :-D
Kilometri voi tuntua aika raskaalta, jos se on puoliväliin saakka pelkkää jyrkkää porrasta ylöspäin ja puolivälin jälkeen sama juttu alaspäin. Olisin kääntynyt takaisin, mutta mua tuli vastaan kaksi arviolta 70-vuotiasta pappaa ja sen jälkeen en todellakaan kehdannut kääntyä.
Silloin ei kyllä naurattanut yhtään, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oon niin iloinen, että lähdin patikoimaan. Maisemat oli niin huikeat, että sellaisiin en ihan joka päivä tuu törmäämään. :-)

Seuraavat pari päivää kuljeskelin parissa seuraavassa kylässä, Cornigliassa ja Vernazzassa. Matkat taitoin tyytyväisenä junalla. :-)
Viimeisen kylän, Monterosson jätin kokonaan välistä, mutta kuullakseni siellä ei ollut paljon muuta kuin ranta.
Voisin ihan hyvin mennä joskus tulevaisuudessa takaisin samoille huudeille, mutta mieluusti seurassa. Yksin jos on, niin voi käydä turhan raskaaksi katsella kaikkia niitä tuhansia rakastuneita pariskuntia, jotka tunkee niitä rakkauslukkojaan joka ikiseen paikkaan, missä se vaan voi kiinni pysyä. :-D

Mutta niin, kuten Santoriniakaan, niin en myöskään Cinque Terreä voi suositella kenellekään jalkavaivaiselle. Kadut on käytännössä pelkkiä ylä- ja alamäkiä ja meinasi tehdä välillä ittellekin tiukkaa. Mutta ehdottomasti silti käymisen arvoinen paikka!

Sen verran oon muuten muuttanut mun reissusuunnitelmia, että päätin jostain syystä jättää Venetsian ja Veronan välistä. Mun olisi siis pitänyt mennä ensi maanantaina Venetsiaan ja keskiviikkona Veronaan.
En ole menossa, vaan meen niiden sijaan Gardajärvelle. Vietän siellä yhteensä siis kuukauden, Peschiera del Gardassa, Malcesinessa ja Rivassa.
En tiedä teinkö hullun ratkaisun, mutta yhtäkkiä tuntui parhaimmalta. Ja ainahan mä pääsen päiväseltään käymään molemmissa niin monta kertaa kuin vain jaksaa ja rahat riittää. :-)

Pisa

Kyynel. Mun postaukset tulee näin muutaman päivän viiveellä, koska parissa viimeisessä hostellissa ei oo wifi toiminut ollenkaan. Oon kuitenkin ollut niin innokas, että oon kirjoittanut jo ns. varastoon valmiit tekstit sekä Pisasta, että Cinque Terrestä. Tässä siis teksteistä ensimmäinen.

Tornihan se siinä

Pisa, tuo Italian kauneimpien alueiden mitäänsanomattomin kaupunki. Pisaa kohtaan mulla ei ollut mitään odotuksia ja hyvä niin; ei se mitään sen kummempia elämyksiä tarjonnutkaan. Olin jo etukäteen varautunut siihen, koska lähes kaikki siellä käyneet ovat sanoneet, että yksi yö kaupungissa riittää, ja olen itse näin neljä yötä siellä viettäneenä samaa mieltä. Pisan kaupunki on tasainen, paikka paikoin jopa ankeahko ja kohtuu tylsä. Onhan siellä tietysti se maankuulu Kalteva torni ja tornia ympäröivä Ihmeiden aukio, mutta ilman tornin maagista vetovoimaa olisi kaupunki varmasti melko autio. Turisteista ainakin.

No okei. Oli siellä nättiäkin.

Mutta ei tämän nyt kuitenkaan oo tarkoitus mikään mollauspostaus olla ja täytyykin sanoa, että viihdyin Pisassa ihan hyvin. Ensinnäkin siksi, että viimeiset viikot oon kävellyt ihan simona ja oon nähnyt niiiiiin paljon eri paikkoja, että vähän jo hengästytti. Pisassa laiskottelin, nukuin päikkäreitä, kävelin lähinnä hostellin ja ruokakaupan väliä ja nukuin pitkiä yöunia. Hostelli oli tosi jees, todennäköisesti omakotitaloon rakennettu ja omistaja oli iäkäs, erittäin sympaattinen papparainen. Lisäksi kaupunki oli sen verran pieni, että sen käveli lävitse päivässä ja sieltä oli tosi hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Esim. yhtenä päivänä kävelin puolivahingossa juna-asemaa kohti ja ennen kuin tajusinkaan, istuin junassa matkalla kohti Luccan keskiaikaista kaupunkia. Junalipun hinta yhteen suuntaan oli 3,30€ ja matka kesti noin puoli tuntia.

Tyypillinen katu Luccassa

Kävelyreitti muurin päällä

Lucca on tasainen, kuin Pohjanmaa (mutta ei tokikaan yhtä kaunis. Lucca siis.) ja sen vanhakaupunki on tosi viehättävä. Kaupunkia ympäröi muutaman kilometrin mittainen muuri, jonka päällä menee lenkkipolku. Kävelin sen kertaalleen ympäri ja sen jälkeen kävelin pitkin vanhan kaupungin kujia pari tuntia. Sitten riitti ja otin junan kohti Pisaa ja ruokakauppaa. :-D Mulla on muutenkin mennyt tämä mun syöminen ihan mahdottomaksi. Aamulla kun avaan silmät, niin ensimmäisenä mietin ruokaa. Tämä sitten jatkuu koko päivän ja samalla kun syön, mietin jo seuraavaa ateriaa. :-D Luulen tämän johtuvan siitä, että mulla ei tällä hetkellä oo sen tärkeämpääkään mietittävää, kun arki on kaukainen käsite. Lisäksi tämä Italialainen ruoka on niin vehnäjauhovoittoista, että eihän se edes pidä nälkää kuin sen puoli tuntia. Nytkin maha kurnii ja haaveilen hyvästä lasagnesta. Ei oo helppoa.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin Pisa tuli nähtyä ja oon silti ihan iloinen, että kävin. Näen sen toki maanantaina vielä uudelleen, kun matkaan La Speziasta kohti Firenzeä ja mun täytyy vaihtaa Pisassa junaa. (Edit. Täällähän mä jo yhden yön oon Firenzessä ollut. Firenze on ihana!)
La Speziasta ja sen vieressä olevasta Cinque Terrestä tulossa huomenna ihan oma postauksensa. Eihän sellaista paikkaa voi olla olemassakaan!

P.S. Sen mä vaan sanon. Sen mä vaan sanon, että nää +30 kelit ei oo ulkonäölle kovinkaan suotuiset. Mun pyhänä tarkoituksena oli pitää ittestäni hyvää huolta reissun aikana, niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta voin sanoa, että vaikka suihkun jälkeen kuinka olisi raikas olo ja naama laitettu, niin viimeistään vartin ulkosalla hengailun jälkeen on naama niinkuin voilla vaeltu lentopallo. Lisäksi kroppa on hiestä läpimärkä ja vaatteet liimautuneet ihoon kiinni. Unohtamatta tietenkään tätä vehnäjauhoturvotusta. Ei kai tässä muukaan auta, kuin hakea pitsaslice lohdutukseksi.

Matkalla taas. Otin myös nätin kuvan mun naamasta, jossa katselin kohtalokkaasti junan ikkunasta pihalle. Mutta edellä mainituista syistä johtuen katsoin paremmaksi jättää sen julkaisematta. Ei kestä kiittää.

Kappale kauneinta Toscanaa, Siena

Sienaa ja Toscanaa kohtaan mulla oli rutkasti odotuksia ja voin kertoa, että siellä oli niiiiin ihanaa! Niin ihanaa!

Junamatka Roomasta Sienaan kesti reilut kolme tuntia ja junalippu maksoi hurjat 16 euroa. (Täällä on muuten btw junalippujen hinnoissa ihan uskomattomia eroja, saman matkan voi matkustaa esim. 15-55 eurolla, joten jos ei oo kiirus, kannattaa tarkistaa hinnat lippuautomaateista ja odottaa halvinta)
Junamatka taittui kahdessa osassa, josta Rooman päässä ei ollut juuri mitään nähtävää, kun yli puolet ajasta oltiin korvat lukossa tunnelissa, mutta puolivälissä vaihdettiin taajamajunaan ja johan alkoi näkyä Toscanalaista maalaismaisemaa. Ahh <3
Elokuvat ja taulut ei totta tosiaankaan valehtele; kyllä siellä ihan oikiastikin näyttää siltä miltä sen kuvitteleekin näyttävän. Vihreää, kumpuilevaa maastoa, viinitiloja ja kukkia.

Sienan kaupunki tuntui Rooman jälkeen ihanan pieneltä ja sopivalta. Yhden päivän aikana ehti kävellä puoli kaupunkia ympäriinsä ja etenkin vanha kaupunki oli hurmaava paikka. Hinnat oli kohtuu edukkaat joka puolella ja sivukaduilla ei kovin montaa turistia tallustellut.
Päivät kului pääosin kävellessä, syödessä ja nauraessa. :-D
Viikon ehdoton helmi oli järjestetty maakuntakierros pienen porukan kesken. Ajelimme tilataksilla Sienasta kohti San Gimignanoa, jossa oli vapaata aikaa kierrellä ja sen jälkeen menimme yhdessä paikalliselle viinitilalle, jossa söimme pientä suolaista ja saimme maistella noin kuutta eri viiniä. (Laskupää lakkasi toimimasta jossain vaiheessa..)
Luonnollisesti viinitilan jälkeen porukalla oli ilo ylimmillään ja tulomatkan Sienaan lauloimme yhdessä kuljettajan/oppaan kanssa italialaisia(!! :-D) lauluja. Fiilis oli niin huippu! (Viinillä ei varmastikaan ollut mitään osuutta asiaan.)
Erityisen liikuttavaa oli, kun mukana ollut arviolta n. 80-vuotias Australiassa tätä nykyä asusteleva italialaispappa lauloi ääni väristen muiden mukana ja omat soolo-osuudet vielä kaupan päälle. Awww <3

Kaiken kaikkiaan Sienasta jäi niin hyvä fiilis, että Toscanaan on varmasti pakko päästä vielä joskus takaisin.
Puhdasta, kaunista, edullista ja ihan mielettömän ystävällisiä ihmisiä!
Josta tullaankin siihen, että sain vähän nenilleni, kun oon väittänyt italialaisia epäystävällisiksi! No okei, se käsitys muodostui mulle parin Italiassa vietetyn loman jälkeen, mutta nyt viimeisen parin viikon kokemuksen perusteella on pakko myöntää, että oon tavannut vaan ja ainoastaan ihan mahtavia ihmisiä!
Sienan hostellin aamupalalla soi järjestäänsä joka päivä mun lempibändejä, kun tuli ilmi mistä tykkään, eikä siellä suinkaan ihan kaikki olleet sen näköisiä, että Judas Priest toimisi heti aamusta alkaen. :-D
Lisäksi eilen, kun pidin (kaato)sadetta erään leipomon suuaukolla, tarjosi leipomon omistaja-pappa omaa sateenvarjoaan ilmaiseksi! Huhhuh!  En tokikaan ottanut sitä vastaan, mutta mieli lämpeni niin paljon, että ei sade tuntunut enää missään. Samankaltaista ystävällisyyttä oon nyt nähnyt joka päivä ja pakko kehua, että jos tämä on aitoa italialaista vieraanvaraisuutta, niin mä oon aika myyty!

Nyt oon tällä hetkellä Pisassa, yksin. Ystävä ja sisko ovat omat vierailunsa tehneet ja olo on vähän haikea. Mulla oli molempien kanssa ihan huiput lomat ja hauskaa niin, että nauru raikasi. :-D <3
Tästä sitä on silti vain jatkettava eteenpäin ja hyvänä porkkanana odottaa yhteinen lomaviikko Miehen kanssa. Siihen tosin on vielä aikaa.

P.S. Kuuuuuma!! Hiki vaan juoksee pitkin jokaista vartalon neliömilliä. Mutta en tokikaan valita. Paitsi ehkä vähän.