Terveiset Kreikan sadepilvien alta

Terveiset sateiselta, tuuliselta ja vilpoiselta Rodokselta. Ensimmaiset pari yota takana ja aika menee viela vahan ihmetellessa. Mita ihmetta ma taalla teen? Miksi en jaanyt vaan kotiin. Hah. Ehkapa ma loydan sen tarkoituksen tassa tulevien kuukausien aikana.

Rodoksen Vanhakaupunki

Perjantaina lahdin iltajunalla kotoa kohti Tikkurilaa, josta kulkeennuin bussilla hki-vantaalle. Matka sujui itkien, jannittaen, masentuneena ja kauhussa. Ei ollut ihan mikaan voittajafiilis. Yritin epatoivoisesti nukkua lentokentan kahvilan sohvalla, mutta juuri, kun uni meinasi tulla, tuli viereen seurueellinen puheliaita rouvia. Luovutin ja otin uuden yrityksen lahtoportilla. Juuri unen tullessa tuli viereeni arviolta 50 hengen elakelaisseurue. :-D 

Lensin Helsingista Ateenaan Norwegianin lennolla ja yllatyin ihan positiivisesti; mukava henkilokunta ja siisti ja kohtuullisen tilava kone. Lentosaa oli ihan ok, enka rehellisesti sanottuna jannittanyt juurikaan niita paria turbulenssia, joista lensimme. (Joskus on halvauskin ollut lahella :-D)

Kujilla

Ateenassa jouduin odottamaan jatkolentoa kuusi tuntia ja makasin sen ajan lattialla, kun en jaksanut istua, eika missaan muualla ollut tilaa maata. Itketti. Lisaksi saa huonontui paivan mittaan ja kuulin useita varoituksia turbulensseista. Jannitin ihan hulluna, koska olin varautunut lentamaan tilataksin kokoisella koneella Ateenasta Rodokselle. Ensimmaisen kerran taisin hymyilla lahtoportilla, kun eras keski-ikainen kreikkalaisnainen halusi kysella mista tulen ja mihin olen menossa ja toivotti rohkeutta seka ihanaa matkaa. Viela enemman hymyilytti, kun menimme bussilla kohti konettamme. Se oli suurempi kuin se, milla lensin Suomesta Kreikkaan. Siella oli ykkosluokka ja heti kun paasin paikalleni, toi lentoemo karkkeja. Kun paasimme ilmaan, alkoi ilmainen juomatarjoilu. Hetken kuluttua saimme suklaakekseja. Ihan mukava palvelu 40 euron ja 40 minuutin lennosta. Lisaksi kyyti oli niin tasaista, etta en edes uskonut olevani ilmassa. 

Siina vaiheessa, kun istuin bussissa matkalla Rodoksen lentokentalta kohti keskustaa ja vastaan tuli hymyileva saksanpaimenkoira, olin ihan valmis itkemaan ilosta. 

Valvoin lahemmas 40 tuntia, ennekuin vihdoin sain unen paasta kiinni. Mutta, en valita. Mulla on kylla riittamiin aikaa palautua.

Eilinen meni rauhallisissa tunnelmissa; nukuin puoleen paivaan, paistoin lettuja ja tein lahemmas kymmenen kilometrin lenkin sateisissa maisemissa. Tanaan herasin jo ihan virkeana ennen yhtatoista, mutta oon lahinna kuunnellut musiikkia ja katsonut elokuvia, kun ei houkuta menna kaatosateeseen. Huomenna jos jaksaisi vahan reippailla :-)

Ihanaa viikkoa! <3