Kohtaamisia Firenzessä

Mä oon nyt jostain syystä vitkutellut tätä kirjoittamista päivätolkulla. Oon kirjoittanut sanan silloin, toisen tällöin. "On niin hiki, ei jaksa, janottaa, laulattaa.." Nyt meinasin ottaa ittiäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä (onneksi ei näy, että makaan parhaillaan äksänä sängyllä) ja saada tekstin valmiiksi. Edit. Sitten kun saa vihdoin tekstin valmiiksi, niin wifi takkuaa kunnolla. Nimim. Ei viiksetä, ei yhtään. <3

Mutta asiaan. Firenze on ihana! Niin ihana! :-D
Oon sanonut näin muistakin paikoista, mutta täytyy myöntää, että nyt löytyi voittaja. Niin ihana, että mä vähän rakastuin!

Sen verran isoo laitos, että vaikia edes kuvata. Mutta komia!

Heti kun astuin junasta pois kohti kaupungin sykettä, mulla tuli hyvä fiilis. En osaa sanoa miksi, koska etenkään juna-aseman alue ei loisteliaisuudellaan hurmaa. Siellä vaan oli niin helppo hengittää.
Kaupunki on tunnettu taidekaupunki ja ehkä se heijastuu katukuvaan saakka. Ilmapiiri on yhtäaikaa lämmin, avoin ja boheemi. Ihmiset on ihan ääriystävällisiä ja kiinnostuneita juttelemaan.
Mä vietin siellä yhteensä siis viikon ja oon tällä hetkellä sitä mieltä, että saatan nipistää mun Gardajärven kuukaudesta osan ja mennä vielä hetkeksi takaisin. Jää nähtäväksi.

En luvannu sulle ruusutarhoja..

Mun viikko kului vaellellessa kaupungin kujilla ja puistoissa ja illat mä vietin mun huonekavereiden kanssa huoneessa viinipullojen kera.
Ekana iltana toki kävin "ulkona", kun hostellin omassa baarissa soitti paikallinen bändi rokkia ja sain tanssia siellä pari tuntia hiestä märkänä mun sänkynaapureiden kanssa. Ihan jees aloitus viikolle!

Seuraavana päivänä tavallaan eksyin, kun en seurannut karttaa ollenkaan ja vastaan tuli iso puisto, jossa oli jukelittoman kokoinen ankkalampi. Istuin omalla penkilläni silmät ummessa, kun yhtäkkiä mun viereen tuli vanhempi naisihminen. Se aloitti keskustelun italiaksi, mutta vaikeni, kun pahoittelin, että en ymmärrä.
Ei mennyt kauaa, kun hän aloitti keskustelun uudelleen, tällä kertaa englanniksi.
Selvisi, että tämä 84-vuotias italialaisrouva oli oppinut puhumaan englantia toisessa maailmansodassa ja että ammatiltaan hän oli taidemaalari. Me juteltiin reilu pari tuntia kaikesta maan ja taivaan väliltä, uskonnosta, kohtalosta, kuoleman jälkeisestä elämästä, musiikista, lapsista ja henkisistä kokemuksista.
Olin ihan äimänä sen tarinoista ja näkemyksistä elämää kohtaan. Mutta ainoastaan hyvällä tavalla!
En tiedä mikä siinä muhun niin kovasti vaikutti, mutta kun tämä rouva lähti sitten jatkamaan matkaansa kävelykepin kanssa hitaasti ontuen, niin mulla pääsi itku. Mulla oli sellainen olo, että olin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja ihan tarkoituksella, vaikka en sitä etukäteen tiennytkään.
Yksi syy mun matkalle lähtöön on ollut se, että löytäisin elämääni taas enemmän sitä henkistä puolta ja pysähtyisin ajattelemaan kaikkea sitä, mistä saan olla kiitollinen ja että oppisin jättämään turhat ja negatiiviset asiat/ajatukset pois. Jotenkin tämä kohtaaminen vahvisti mun uskoa siihen, että oo matkalla kohti oikeaa suuntaa.
Sydän.

Kuvattu Piazza Michelangelolta. Maisemat. <3

Huonekaveritkin sattui olla parhaat mahdolliset, yhden Seattlelaisen tytön kanssa oltiin saman tien samalla aaltopituudella ja se kertoi mulle asioita, mitä ei kuulemma oo muille koskaan kertonut ja itkikin vähäsen. (Ja tämä tapahtui siis ennen niitä viinipulloja :-D)
Toisen kanssa taas käytiin kiertämässä päiväsaikaan kaupunkia ja se tarjosi mulle ruuan, koska välttämättä halusi, eikä suostunut siihen, että mä olisin vastavuoroisesti tarjonnut kahvit ja jälkkärit.
Kolmannen kanssa menin lauantai-iltana käymään pienessä rokkipubissa ja ilta oli ihan hillittömän hauska. Pyysin omistajalta pari biisiä Judas Priestiä ja Motörheadia ja sehän sitten soitti ihan kunnolla ja kovaa toistakymmentä kipalesta. Niin parasta!
Seuraavan päivän vietinkin sitten sängyssä, kun ei vanha enää jaksa samalla tavalla kuin ennen. Toista se oli mun parikymmenvuotiaalla huonekaverilla, joka siis oli mun kanssa siellä rokkibaarissa. Se nousi ennen sianpieremää ja meni ottamaan duomosta kuvia, kun ajatteli, että siellä ei siihen aikaan aamusta oo muita. Muuten ihan hyvä, mutta koska oli sunnuntai, niin siellä alkoi messu, ja koska tämä mun kaveri oli parhaillaan alttarin liepeillä, niin se jäi sinne tavallaan nalkkiin kahdeksi tunniksi. Varmasti mukava kokemus parin tunnin yöunien jälkeen ja krapulassa. Nauran tälle vieläkin :-D

Ponte Vecchio

Jos mulla yhtään siis oli vielä sellainen olo, että en oo syttynyt Italialle, niin Firenze kyllä korjasi koko potin. Oon nyt ihan in loove. <3