Pisa

Kyynel. Mun postaukset tulee näin muutaman päivän viiveellä, koska parissa viimeisessä hostellissa ei oo wifi toiminut ollenkaan. Oon kuitenkin ollut niin innokas, että oon kirjoittanut jo ns. varastoon valmiit tekstit sekä Pisasta, että Cinque Terrestä. Tässä siis teksteistä ensimmäinen.

Tornihan se siinä

Pisa, tuo Italian kauneimpien alueiden mitäänsanomattomin kaupunki. Pisaa kohtaan mulla ei ollut mitään odotuksia ja hyvä niin; ei se mitään sen kummempia elämyksiä tarjonnutkaan. Olin jo etukäteen varautunut siihen, koska lähes kaikki siellä käyneet ovat sanoneet, että yksi yö kaupungissa riittää, ja olen itse näin neljä yötä siellä viettäneenä samaa mieltä. Pisan kaupunki on tasainen, paikka paikoin jopa ankeahko ja kohtuu tylsä. Onhan siellä tietysti se maankuulu Kalteva torni ja tornia ympäröivä Ihmeiden aukio, mutta ilman tornin maagista vetovoimaa olisi kaupunki varmasti melko autio. Turisteista ainakin.

No okei. Oli siellä nättiäkin.

Mutta ei tämän nyt kuitenkaan oo tarkoitus mikään mollauspostaus olla ja täytyykin sanoa, että viihdyin Pisassa ihan hyvin. Ensinnäkin siksi, että viimeiset viikot oon kävellyt ihan simona ja oon nähnyt niiiiiin paljon eri paikkoja, että vähän jo hengästytti. Pisassa laiskottelin, nukuin päikkäreitä, kävelin lähinnä hostellin ja ruokakaupan väliä ja nukuin pitkiä yöunia. Hostelli oli tosi jees, todennäköisesti omakotitaloon rakennettu ja omistaja oli iäkäs, erittäin sympaattinen papparainen. Lisäksi kaupunki oli sen verran pieni, että sen käveli lävitse päivässä ja sieltä oli tosi hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Esim. yhtenä päivänä kävelin puolivahingossa juna-asemaa kohti ja ennen kuin tajusinkaan, istuin junassa matkalla kohti Luccan keskiaikaista kaupunkia. Junalipun hinta yhteen suuntaan oli 3,30€ ja matka kesti noin puoli tuntia.

Tyypillinen katu Luccassa

Kävelyreitti muurin päällä

Lucca on tasainen, kuin Pohjanmaa (mutta ei tokikaan yhtä kaunis. Lucca siis.) ja sen vanhakaupunki on tosi viehättävä. Kaupunkia ympäröi muutaman kilometrin mittainen muuri, jonka päällä menee lenkkipolku. Kävelin sen kertaalleen ympäri ja sen jälkeen kävelin pitkin vanhan kaupungin kujia pari tuntia. Sitten riitti ja otin junan kohti Pisaa ja ruokakauppaa. :-D Mulla on muutenkin mennyt tämä mun syöminen ihan mahdottomaksi. Aamulla kun avaan silmät, niin ensimmäisenä mietin ruokaa. Tämä sitten jatkuu koko päivän ja samalla kun syön, mietin jo seuraavaa ateriaa. :-D Luulen tämän johtuvan siitä, että mulla ei tällä hetkellä oo sen tärkeämpääkään mietittävää, kun arki on kaukainen käsite. Lisäksi tämä Italialainen ruoka on niin vehnäjauhovoittoista, että eihän se edes pidä nälkää kuin sen puoli tuntia. Nytkin maha kurnii ja haaveilen hyvästä lasagnesta. Ei oo helppoa.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin Pisa tuli nähtyä ja oon silti ihan iloinen, että kävin. Näen sen toki maanantaina vielä uudelleen, kun matkaan La Speziasta kohti Firenzeä ja mun täytyy vaihtaa Pisassa junaa. (Edit. Täällähän mä jo yhden yön oon Firenzessä ollut. Firenze on ihana!)
La Speziasta ja sen vieressä olevasta Cinque Terrestä tulossa huomenna ihan oma postauksensa. Eihän sellaista paikkaa voi olla olemassakaan!

P.S. Sen mä vaan sanon. Sen mä vaan sanon, että nää +30 kelit ei oo ulkonäölle kovinkaan suotuiset. Mun pyhänä tarkoituksena oli pitää ittestäni hyvää huolta reissun aikana, niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta voin sanoa, että vaikka suihkun jälkeen kuinka olisi raikas olo ja naama laitettu, niin viimeistään vartin ulkosalla hengailun jälkeen on naama niinkuin voilla vaeltu lentopallo. Lisäksi kroppa on hiestä läpimärkä ja vaatteet liimautuneet ihoon kiinni. Unohtamatta tietenkään tätä vehnäjauhoturvotusta. Ei kai tässä muukaan auta, kuin hakea pitsaslice lohdutukseksi.

Matkalla taas. Otin myös nätin kuvan mun naamasta, jossa katselin kohtalokkaasti junan ikkunasta pihalle. Mutta edellä mainituista syistä johtuen katsoin paremmaksi jättää sen julkaisematta. Ei kestä kiittää.