Rooma

Kaikki tiet vievät Roomaan ja niin edelleen.
Mä olin eilen jotenkin niin kiukkuinen ja surullinen Kreikan jättämisestä, että ihan hävettää. Mua suoraan sanottuna vi***ti kaikki ja olin jo valmiiksi sitä mieltä, että Rooma on kuitenkin ihan paska. Siis mitähh? Ittehän mä tänne ihan kuumoksissani halusin, ennen eilistä siis. Eikä Kreikka tehnyt lähtemistä helpoksi. Viimeisen päivän kunniaksi kaaduin kaksi kertaa, lentokoneessa yhden miehen laukku tippui suoraan mun kämmenelle ja lentomatka kuljettiin sellaisessakin ukkosmyrskyssä ja turbulenssissa, että huhhuh.

Rooman kotikatu

Rooman lentokentältä oli onneksi kuitenkin helppo löytää kaupunkiin menevä juna ja ystävällinen vanhempi virkailija halusi välttämättä auttaa mulle junalipun automaatista suoraan käteen. Junalipun hinta oli suolaiset 14 euroa, mutta silti se vissiin oli kaikkein edullisin vaihtoehto kulkeutua keskustaan. Ja kuinka ollakaan, olin matkassa taas ilman karttaa ja puhelimestakin oli akku lopussa.
Matkaa juna-asemalta hostelliin oli vajaa pari kilometriä ja kuin ihmeen kaupalla mä taas löysin perille. Ja ihan ekalla yrittämällä. (No okei, kerran kysyin yhdeltä paikalliselta, että oonko ylipäätään kävelemässä oikiaan suuntaan. Olin. )
Tämä hostelli ei oo mikään ruusu, mutta niin kauan oon tyytyväinen, kun on lämmin suihku ja kirppuvapaa sänky. Ainakaan vielä ei näy mitään uusia puremajälkiä vartalossa näin yhden yön jälkeen. Ja pidän peukkuja että ei tuu näkymäänkään :-D

Pakollinen Colosseum-kuva

Tänään kävelin ympäri kaupunkia noin seitsemän tuntia. Puolivälissä matkaa alkoi niin voimakas ja jäätävä kaatosade, että en muista vastaavaa. Kadut rupesi tulvimaan lähes välittömästi ja fiilis ei ollut mikään super. Istuin penkillä puun alla ja tärisin kylmyydestä. Viereen istahti pariskunta sateenvarjoineen ja jonkun ajan päästä mies kysyi, että haluanko tulla saman sateenvarjon alle ja se oli jotenkin niin liikuttavaa, että olin ihan itku kurkussa. Suostuin tottakai, koska keli oli mitä oli. Mies vielä joutui itte kastumaan toisesta kyljestä, kun eihän sateenvarjon alle kahta mahdu kokonaan.
Vähän matkan päässä oli matkamuistokoju ja mies kävi kysymässä saisimmeko mennä pressun alle suojaan ja saimme onneksi luvan. Siellä sitten seisoimme kylki kyljessä reilun tunnin ja katselimme kun kadut täyttyi vedestä. Mies jopa tarjosi mulle takkiaan, kun näki että mun on kylmä. Siihen en suostunut, mutta kaikenkaikkiaan tämän pariskunnan ystävällisyys sai mun olon kohenemaan miljoonalla. Tuun kyllä ikuisesti muistamaan niistä paistaneen lämmön.

Leppoonen sade

Kun sade laantui siedettäväksi, ostin matkamuistokojusta sadeviitan suojaksi ja olin yhtäkkiä ihan superonnellinen. Ehkä tästä vielä hyvä tulee :-)