Long time, no see. Santorinin nettiyhteydet on suunniteltu todennakoisesti haamatkaansa viettaville pariskunnille, koska ne toimi ehka sekunnin tunnissa. Tasta syysta en edes haaveillut kirjoittavani blogiin yhtaan mitaan. Mutta nyt oon taas suurkaupungin sykkeessa ja tietokone on vapaassa kaytossa. Jiihaa.
Santorini oli juuri niin kaunis kuin kuvittelinkin sen olevan. Karu, kallioinen, paljon vuoristoa ja joka paikka taynna valkoisia kalkkikivitaloja ja aaseja.
Tokikaan mun ihastus siihen ei todellakaan alannut saman tien koneesta pois astuttaessa, vaan pikkuhiljaa viikon edetessa. Ensimmaiset fiilikset oli lahinna, etta vi**n kylma, tuulee niin, etta tukka lahtee paasta ja hotellihuone on yhta ihana ja raikas kuin perunakellari. Ja ma en normaalisti oo ihan mikaan turhantarkka kelien ja majoituksen suhteen. Pari yota kuitenkin sinniteltiin trooppisessa kellarihuoneessa, mutta kun pelkka hengittaminen teki pahaa, niin pyydettiin, josko onnistuisi vaihtaa huonetta. Pienesta lisamaksusta saatiinkin sitten ylakerrasta aivan ihana huone, jossa oli parvekkeen lisaksi merinakoala. Oli ehdottomasti jokaisen pennin arvoinen. (Vinkiksi siis jos meette Santorinille, alkaa ottako huonetta patiolla. Uskokaa mua. Alkaa ottako.)
Me majoituttiin Santorinin paakaupungissa Firassa ja mun mielesta se oli valintana tosi onnistunut. Siella oli sopivasti elamaa, kauppoja, ravintoloita sun muita. Turisteja nakyi enemman paivasaikaan kuin iltaisin, mika kuulemma johtuu siita, etta suurin osa turisteista tulee vain paivavierailulle risteilyaluksilta. Niita nakyikin saaren edustalla jatkuvalla syotolla.
Mun henkilokohtaisesti suurin pettymys tuli kaupungin baaritarjonnasta. Olin etukateen googlannut, etta saarelta loytyy yksi rokkibaari, mutta paikan paalla selvisi, etta se on sulkenut viime syksyna ovensa lopullisesti. Lahes suurin osa baareista oli sellaisia dnts-dnts-dnts-baarjea, mitka oli taynna humalaisia tanssivia turisteja. Yhtena iltana yritin viiltaa pankkikortilla valtimoitani auki.
Viikon pelastus oli kuitenkin pieni, keski-ikaisille suunnattu jazzbaari kaupungin sydamessa. Omistaja oli arvioilta 70-vuotias papparainen, joka oli ihan huippu. Pyysin, etta se soittaisi yhden kappaleen verran vanhaa rockabillya ja se soittikin ainakin tunnin. Saattoi olla, etta oltiin kaverin kanssa ensimmaiset asiakkaat, jotka siina pikkupubissa tanssi hikipaassa. Ainakin siita paatellen, etta osa porukasta otti meista videokuvaa sun muuta. Varmasti tosi kaunista katseltavaa.
Ma vahan photobombbaan taalta sivusta ja pilaan sun kuvan. Iihahaa.
Firan sumuinen yosiluetti. Ihan mielettoman nakoinen. Livena.
Kaiken kaikkiaan sen huoneen vaihdoksen myota fiilis parani ja ilmatkin lampeni sopevasti. Kaytiin mustalla rannalla Perissassa ja uskaltauduin meriveteen melkeen polviin asti. Hotellin altaaseen sentaan pulahdin, jos pulahtaminen on oikea sana lahes puolen tunnin veden alla yrittamisen jalkeen. Mutta ma tein sen. :-D Talviturkki on siis heitetty monen vuoden jalkeen!
Perissan ranta oli tosi hieno, lammin ja aurinkotuolit oli maksuttomia. Tarjoilu pelasi hyvin ja bussilla paasi Firan bussiasemalta suoraan rannan eteen hintaan 2,20e. Not baad.
Oian kuuluisa auringonlasku
Tama nyt menee ehka vahan hehkuttamiseksi, mutta myos saaren kuuluisa auringonlasku oli justiinsa niin hieno, kuin siita puhutaan. Sita oli kokoontunut kattomaan sankat joukot ihmisia ja hyvaa katselupaikkaa oli vaikea loytaa. Kiivettiin loppuviimein muurin paalle ja nakymat oli mita parhaimmat. Auringon vari vaihteli muutaman sekunnin valein ja taivas oli mahtavan nakoinen. Kun viimeisetkin auringonrippeet oli poissa nakyvista, porukka alkoi taputtaa. Kylla kannatti nahda. :-)
Fira paivasaikaan
Paiva, jolloin toppahaalari olisi kelvannut. Ma vahan feikkaan, etta on lammin.
Pallomaha kattomassa auringonlaskua
Kaiken kaikkiaan ihastuin saareen ja sen ihmisiin. Eilenkin kun kaveltiin hotelliltamme bussiasemalle lakkuinemme ja rinkkoinemme, emme olleet paasseet kuin noin 100 metria hotellilta pois, niin eras vanhempi mies kysyi mihin ollaan menossa, ja etta han voi kylla vieda meidat bussille asti, ettei tarvitse laukkujen kanssa kavella. Niin han sitten veikin ja toivotti hyvaa ja turvallista matkaa.
Vahan jai sellainen fiilis, etta saatan joskus menna saarelle takaisin. <3
Miehelle halauksia ja tyon iloa :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti