Vinkkejä reppureissaajalle osa 1, Pakkaaminen

Mä nyt teen heti selväksi sen, että kaikki mitä mä näissä vinkkipostauksissa päästän suustani pihalle, on vain ja ainoastaan mun omien kokemuksien pohjalta todettua ja se mikä toimii (tai olis toiminut) mulle, ei oo mikään tie, totuus ja elämä, vaan sulle saattaa toimia ihan muut jutut.

Ennen mun reissulle lähtöä luin ainakin miljoonaa eri matkablogia ja ettin käytännön vinkkejä niin pakkaamiseen, kulkemiseen kuin ilmaisiin matkanähtävyyksiinkin. Nyt haluan kirjoittaa omat must-vinkkini, jos siitä jollekulle olisi pientäkin iloa.

Jos aloitan pakkaamisesta, niin se oli ehkä siinä mielessä haastavaa, kun lähdin reissuun alkukeväästä ja olin reissussa syksyyn saakka, joten säät vaihteli matkan aikana +5 asteesta aina +35 asteeseen. Laitan tässä kuvan mun repun sisällöstä.

Kuvasta puuttuu kylpypyyhe ja kasvopyyhe. Ja tietty nahkatakki ja huivi. Mä en lähde mihinkään ilman nahkatakkia. En.

Ensimmäiseksi halusin valkata mukaan vaatteita, jotka on mukavia päällä, eikä hiosta ihan järjettömästi, mutta koska oon aika tarkka mun pukeutumisesta, niin en todellakaan ottanut mukaan mitään perustylsiä, yksivärisiä toppeja ja hameita. Mukaan lähti siis ainoastaan sellaisia vaatteita, jotka kelpasi niin kävelylle kuin pubiinkin.
Mun monen hostellikaverin mielestä mulla oli ihan liikaa vaatetta mukana, mutta voin kertoa, että mikään ei jäänyt käyttämättä, vaan päinvastoin käytin kaikkia niin paljon, että loppuviimein parin viimeisen viikon aikana oksetti koko vaatekasa ja meinasin, että poltan kaikki, kun pääsen kotiin asti. Mutta kummasti ne näyttää taas kivalta, kun niitä ei oo pakko käyttää.
Ja se tila minkä säästin reppuun makuupussin pois jättämisellä, (ja sain muutaman ylimääräisen paidan mukaan), tuli tarpeeseen. Se oli ihan superpäätös, en olisi missään vaiheessa tarvinnut makuupussia mihinkään, kun ensinnäkin kaikissa hostelleissa sisältyi lakanat, jotka useimmiten vielä tuoksui ihanalta ja toiseksi olisin varmaan kuollut kuumuuteen, jos olisi pitänyt yrittää nukkua makuupussissa.
Kylpypyyhkeenkin tarpeellisuus oli siinä ja siinä, ensi kerralla jätän sen kyllä kotiin, vaikka suurimmassa osassa hostelleita se ei sisälly hintaan. Mutta kaikki se päänvaiva, mitä se mulle tuotti matkan aikana, ei ehkä ollut sen n. 10€ säästön arvoista, minkä se mulle toi. Useimmissa hostelleissa nimittäin viikkovuokra pyyhkeelle oli huimat 0,50€-1€. Ja kaikenlisäksi viimeisellä etapilla, Münchenin lentokentällä jouduin heittämään pyyhkeen roskikseen, kun se ei mahtunut rinkkaan sisälle, eikä se kuulemma saanut olla rinkan sivutaskussakaan, vaikka se sinne näppärästi sujahtikin. Mur. Sen sijaan kasvopyyhe oli tosi jees ja suosittelen kaikille lämpimästi sen mukaan ottamista, koska pienen kokonsa vuoksi sitä tuli pestyä kylpypyyhettä useammin, kun se kuivui niin nopsasti. Ja koska kävin joka päivä suihkussa vähintään kerran, ei tarvinnut kasvopesun yhteydessä käyttää valmiiksi märkää/kosteaa pyyhettä. (Yäk.)

Pakkaamista ajatellen listaan tähän mun must-juttuja, ja toivottavasti muistan lukea tämän itte ennen seuraavaa reissua.

• Kasvopyyhe
• Lusikka, haarukka ja veitsi (Mulla ei ollut niitä mukana ja voi pirhana, että harmitti. Nimim. jos hostellissa ei ollut keittiötä, niin söin jogurtit purkin kannella yms. ja ostin aika monta pakettia kertakäyttösettejä, joissa oli yksi lusikka, yksi haarukka ja yksi veitsi, ja nekin meni aina melkein heti rikki. Olis toki ollut vaihtoehtona ostaa myös 300 kappaleen settejä, mutta ei kiitos. :-D
• Hyvä hoitoaine hiuksille (Mä en oo juuri koskaan käyttänyt paljoa hoitoaineita ja kuvittelin pärjääväni reissussa pelkällä väriainepakkauksen pikkuhoitoaineella. Noh, ensinnäkin mä tosiaan kävin suihkussa joka päivä vähintään kerran, kuljin auringonpaahteessa tukka paljaana ja vielä kun ottaa huomioon erilaisen ruokavalion ja veden kovuuden kuin kotona, niin voin kertoa, etten muista koska olis viimeksi niin karu tukka ollut kuin kotiinpaluun aikoihin. Yksi iso, kuiva, mutta rasvainen takkupallo, jee. Nyt oon hoitanut sitä muutaman viikon antaumuksella ja pikkuhiljaa ollaan jo onneksi voiton puolella. 
• Kuorintavoide (Olin ajatellut, että ostan sitten Kreikasta jonkun ihanan ja halvan kuorintavoiteen, mutta sen sijaan mä ostin sieltä ihanan ja kalliin kuorintavoiteen. Kreikassa on muuten muuhun hintatasoon nähden kaikki kosmetiikka tosi kallista, joten mielummin ottaa kotoa, ellei sitten oo ylimääräistä reissurahaa käytettäväksi. Ja kuorintavoide oli kyllä oikeasti ihan must tuolla hikoilun määrällä, mitä mä kesän aikana harrastin.)
• Pieni munalukko (Mun munalukko oli jukelittoman kokoonen ja välillä se oli jopa liian iso hostellin lukitussysteemeihin. Mutta kaikenkaikkiaan se oli silti hyvä olla mukana, sai rauhassa kulkea kaupungilla, kun tiesi, että tavarat on turvassa.
• Naamanpesuaine (Ja ehkä kasvovesikin olis aika jees. Mä ihan tosissani pesin neljän kuukauden ajan mun nassun saippualla, vaikka muuten kotosalla puhdistan sen päivittäin pesuaineella, kasvovedellä ja säännöllisesti erilaisilla naamioilla. Voin kertoa, että mun iho oli kohtuu samean näköinen, vaikka kuorinkin sitä säännöllisesti. Nyt mulla on taas ihan eri naama, kun saan puhdistaa sitä vanhaan malliin.)
• Neula ja lanka (Tämä parivaljakko pelasti mut monta kertaa pinteestä ja turhalta rahanmenolta. Korjasin reissun aikana neulomalla mm. kahdet kengät, yöpaidan, käsilaukun, hameen vetoketjun ja mekon olkaimen. Olin joka kerta yhtä ilahtunut, kun sain näille käyttöä.)
• Lääkepussukka (Mun pussukka sisälsi mm. aspiriinia, strepsilsiä, bacibact-voidetta ja kortisonivoidetta. Kaikki tuli tarpeeseen kurkkukipujen, hyttyshyökkäyksien sun muiden takia. Lisäksi mun pussukka oli suosittu muidenkin reissaajien keskuudessa ja multa lainattiin sieltä milloin mitäkin.)
• Kuukuppi (Maailman paras keksintö naisille. Ei muuta sanottavaa.)
• Sateenvarjo (Se olisi pitänyt ostaa jokatapauksessa, joten oli hyvä, kun löytyi omasta takaa.)
• Pikkupussillinen pyykinpesupulveria (Vaikka pesin pesuloissa mun vaatteita, niin pikkupyykkiä piti silti pestä käsin aina muutaman kerran viikossa ja hoidin tämän suihkusaippualla, mutta voin kertoa, ettei ne pikkupöksyt niin vakuuttavan puhtailta tuntunut.)
• Kynsiviila ja Jalkaraspi (Kynnet kasvaa lomalla ihan supernopsaa ja jalkapohjat on kovilla kymmenen kilometrin päiväkävelyistä.)
• Muoviset varvassandaalit (Mähän en niitä tietenkään ottanut mukaan, saati ostanut ja kyllä muutaman kerran kaipasin niitä nurruisissa kylppäritiloissa. Olisin kelpuuttanut ne toisinaan jopa suihkunkin puolelle. Ens kerralla sitten.
• Villasukat (Mä vaan en koskaan matkusta kotoa mihinkään ilman niitä. Tälläkin reissulla käytin niitä ainakin kolmen kuukauden ajan öisin, koska mun jaloissa ei vaan oo minkäänlaista verenkiertoa. Sain melkoisia hymyjä niillä aikaiseksi :-D)

Tässäpä näitä. Toki listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta lähes kaiken muun voi reissulta ostaa edukkaaseen hintaan tarpeiden mukaan. Ja riippu toki paljon siitäkin, mihin matkaa. Saksassa kaikki päivittäiskosmetiikka maksaa vaan murto-osan Suomen hinnoista, joten sinne menisin ensi kerralla tyhjän kassin kanssa, kun taas Kreikasta en jättäisi ostettavaksi mitään. 

Kirjoittelen näitä vinkkipostauksia erissä, niin ei tuu niin pitkiä tekstejä, että kenenkään tarttis nukahtaa puolivälissä. Seuraavaan tekstiin kirjoittelen vinkkejä budjettimatkailun ruokailuihin liittyen yms.

Minä ja mun 15kg tavaraa. Meinasin pyöräillä Toscanan halki, mutta sanotaanko näin, että kolme-neljä kilometriä kävellen näiden kamojen kanssa oli maksimi. En halunnut edes ajatella mitään 200km:n pyörämatkaa. :-DDD Hyijje.

Onnellinen Berchtesgadenissa

Niin siinä sitten kävi, että mun viimeinen reissuviikko käynnistyi parhaalla mahdollisella tavalla. Parin tunnin yöunien jälkeen kävin suihkussa, pakkasin laukun ja laittauduin, mutta mistään ei oikein meinannut tulla mitään, kun olin niin jännityksessä. :D
Puolen päivän pintaan neljän kuukauden odotus vihdoin palkittiin, kun hostellin eteen pysähtyi pieni vuokra-auto ja kuskin paikalta nousi niin tuttu ja niin rakas mies. Mun mies. <3

Halausten jälkeen lähdimme samantien jatkamaan matkaa kohti Berchtesgadenia ja tuntui, että oli niin paljon tarinoita kerrottavana, että ei oikein tiennyt mistä olisi aloittanut, joten olin lähinnä hiljaa ja hymyilin.
Reitti oli tuttu, sama minkä ajoimme yhdessä viime vuonna viikon mittaisella reissullamme, eikä ruuhkia juuri ollut, joten olimme hyvissä ajoin hotellissamme Bischofswiesenissä, Berchtesgadenin viereisessä kylässä. Hotelli oli mun mielestä ihan nappivalinta, vähän niinkuin kesämökki keskellä kauneimpia vuoristomaisemia, mutta silti vain kymmenen minuutin ajomatkan päästä Berctesgadenin keskustasta. Hotelli oli perhehotelli, joten omistajaperhe itse asui alakerrassa ja oon melko varma, että koska me viivyttiin siellä viikko, saatiin paras huone mitä löytyi ja parvekekkin oli kahden seinän mittainen.

Maisemat parvekkeelta. Lemmut laidunsi ja söi nonstopilla koko viikon, säällä kuin säällä.

Koska koko viikoksi oli luvattu enemmän tai vähemmän sadetta joka päivälle, niin me yritettiin etukäteen suunnitella päiväohjelmia sen mukaan. 

Ohjelmassa oli mm. käynti Itävallan puolella, Hohenwerfenin linnassa, jossa on kuvattu aikoinaan Clint Eastwoodin tähdittämä "Kotkat kuuntelevat" ja samalla reissulla kävimme Salzburgissa. 

Linnan pihalla järjestettiin kotkanäytöksiä, jossa kolme kouluttajaa lennätteli ja otti kiinni toinen toistaan isompia tirppoja. Mä pidin lähinnä silmät kiinni, aina kun 20kg petolintua suhahti pään yli. Kääks.

Maisemat linnan ikkunasta. Tuttu myös "Kotkat kuuntelevat"-ystäville

Salzburgista en valitettavasti saanut kunnollisia kuvia, kun siellä satoi ihan kaatamalla. Mutta siellä oli kyllä niin kaunis vanhakaupunki, että sinne haluan vielä joskus päästä. 

Ja kuten aiemmin mainittin, niin viime vuonna jätin palan mun sydäntä Berchtesgadeniin ja kyllä se vain niin kaunis ja upea on, että mielelläni menisin sinne vielä vaikka kolmannenkin kerran.

Reppureissaaja ja taustalla Berchtesgaden

Viikon varsinainen yllätysmomentti tuli torstaina, kun mentiin miehen kanssa Kotkanpesälle ja syömisen jälkeen isuttiin vuorenhuipulla katsellen maisemaa Itävallan suuntaan. Mies nimittäin kysäisi mua vaimokseen ja jos joskus oon etukäteen miettinyt tuota tilannetta ja omaa reaktiota, niin sen verran yllätyksenä se tuli, että mä menin niin sanattomaksi, kuin mahdollista. Tuijotin vaan hölmistyneenä ja ihmettelin, että haluaako se tosissaan mun kanssa vanheta. Mutta sitten, kun tieto iski illan aikana paremmin tajuntaan, niin tuli kyllä mielettömän onnellinen olo. Ihminen, joka on nähnyt mun hyvät ja huonot päivät ja kestää mua vaikka oon aamuisin superhankala ennen heräämistä ja oon justiinsa itsekkäänä reissanut muutaman kuukauden, haluaa silti olla mun kanssa niin paljon, että kosii mua. Iiks! <3

Kotkanpesältä mentiin vielä Königsseen järviristeilylle ja syömään. Sattui olla vielä viikon paras keli. :-)

Maisemat Kotkanpesältä Königsseen suuntaan

<3

Kelpaa risteillä

St. Bartholomä

Maanantaina ajettiin Münchenin lentokentälle, josta mies lensi Finnairilla Helsinkiin ja mä sain järjestettyä ittelleni lennon vasta seuraavaksi päiväksi Norwegianilla Tukholman kautta Helsinkiin. Olin sitten lentokentän kahvilan sohvalla yötä ja nukuinkin jopa lähes seitsemän tuntia. Välillä poliisi kävi herättämässä ja kysymässä passia, mutta sitten taas jatkoin unia. Ihmeen nopeasti meni vuorokausi kentällä ja fiilis oli onnellinen ja hyvä. Osittain haikein mielin jätin reissun taakse, mutta samalla oli mahtava tunne tulla Suomeen, jossa ihana serkku oli mua kentällä vastassa. 

Kaikki rahat meni, mutta päivääkään en antaisi reissusta pois. Edelleen mietin joka päivä kiitollisena, mitä kaikkea sain kokea ja kuinka paljon nautin joka hetkestä. 

Nyt saan miettiä vähän toisenlaista matkaa, kun saan suunnitella häitä ja häämatkaa. Ja toiveissa elää vielä lyhyempi reppureissu yksin, ehkäpä taas Italiassa. Mutta aika näyttää. :-)

Haluan jatkaa blogin kirjoittelua tulevaisuudessakin, koska mulle ittelle tämä on ollut hieno keino kirjoittaa iloisia tunteita ylös, jotka saa myöhemmin luettuna hymyn huulille. 

Kiitos maailma! :-) <3

Garmisch-Partenkirchen

No hups. Mihinkähän tämä mun aika aina katoaa, kun ei vaan saa kirjootettua. Släp naamalle ja näppis laulamaan.

Okei. Mä myönnän. Oli ehkä virhe mennä Garmischiin. Viikoksi. Yksin. :-D
Kuten mun itävaltalaisystävä asian tiivisti:
"Lomalle Garmischiin? Whaat? En tunne ketään, joka olisi käynyt siellä lomalla! Nainen, älä mene sinne! :-D"

Partnachklamm-rotko. Oli aika mieletön.

No meninpä kuitenkin ja viikko oli pitkä. Eikä vähiten sen vuoksi, että lähes joka päivä satoi kaatamalla vettä. Tai siksi, että mun hostelli oli kohtuu ankea, eikä virikkeitä ollut. Tai siksi, että hostellin omistajapariskunta oli myrkynniellyt, eikä puhettakaan tervehtimisistä sun muista, ainoastaan kunnon kyräilyä meikäläisen suuntaan. Mutta ne ei ollutkaan saksalaisia, joten ymmärrän. Lisäksi mun kukkarossa alkoi olla pohja näkyvissä. Kääk.

Lenkkipolulta

Jos sen sijaan keskityn viikon hyviin puoliin, niin tulipahan laiskoteltua. Taas. Musta on tullut nyt niin nahjus, että ihan jännittää, onko musta enää työelämään ollenkaan. :-D
Lisäksi mun päivittäin vaihtuvat huonekaverit on ollut ihan huippuja! Mua jotenkin edelleen näiden hostellikuukausien jälkeen ihmetyttää, miten nopsasti sitä tulee juttuun uusien ihmisten kanssa ja miten sitä yllättyy aina uudelleen ja uudelleen toisten tarinoista.
Mutta olin kyllä todistetusti ainut lomalainen, muut lähinnä tuli yhdeksi yöksi ja jatkoivat aamuneljältä matkaa kohti vuorenrinteitä.
Mä sen sijaan makoilin, mussutin salaattia, kattelin elokuvia ja lenkkeilin aina, kun aurinko vaan vähänkin pilkahteli näkyvissä.
Mun tarkoitus oli mennä uimaan ja retkeilemään joka päivä, mutta ei oikein tuo +8 asteen lämpötila ja sade houkutellut. Kyynel.

Pikkuhiljaa alkoi olla sellainenkin olo, että olishan se koti aika jees näin vaihteeksi ja varsinkin, kun kotona on aina tekemistä, oli sitten tulipalopakkaset tai seksihelteet. (Mä sitten voin inhota tuota sanaa.) Olihan tässä jo neljä kuukautta reissaamista takana ja vaikka iso osa musta olisi valmis jatkamaan reissua aina loppuvuoteen saakka, niin osa alkoi haaveilemaan kotiinpaluusta. (Eikäpä se kovin kaukaa haettua ollut, täällä mä istun parhaillaan oman keittiön soffalla kirjoittelemassa :-D)

Mutta jos nyt pitäisi tehdä Garmischista yhteenveto ja miettiä, mikä oli viikon parasta antia, niin vastaus on kyllä vähän turhankin helppo. Vaikka siellä huikeita maisemareittejä ja rotkoja pitkin tuli käveltyä, niin parasta oli ehdottomasti tummanharmaa Europcarin auto, joka ilmestyi mun hostellin pihaan maanantaina aamupäivästä. Ratin takaa nousi 193 centtimetriä silkkaa rakkautta ja takapenkillä oli tilaa mun repulle. Kevyesti paras reissupäivä siihen asti. :) <3

Melkein mettässä. <3

Füssen, mun tuleva koti

Saksa on kyllä kaikkea muuta kuin paska maa!
Vaikka mun viime viikkoinen saapuminen ei sujunut ihan niin kuin elokuvissa, (josta voin vaan syyttää ittiäni) niin kyllä mut valtasi lämmin tunne heti, kun hostelliin asti pääsin.

Mä oon ehkä vähän liiankin kanssa ottanut reissun kuluessa hetki kerrallaan-asenteen käyttöön ja esim. päätin selvittää juna-aikataulut Italiasta Saksaan vasta juna-asemalla. Well done, tyttö hyvä, well done!
Ei siinä mitään, Roveretosta lähti useita junia Innsbruckia kohden, mutta mun jatkoyhteyksiä Innsbruckista Garmisch Partenkircheniin lähti vain pari koko päivän aikana ja myöhästyin minuutilla viimeisestä. Oli mulla toki myös varasuunnitelma, liftaaminen, mutta vettä satoi niin kaatamalla, että hylkäsin sen nopsasti. Ei siinä sitten, aiheutin muutaman harmaan hiuksen Innsbruckin lipunmyyjälle, joka hikikarpalot valuen sai mulle järjestettyä junamatkan Füsseniin saakka. Junaa piti vaihtaa vain neljä kertaa, ei paha!
Lisäksi matkustusaika oli vaatimattomat 10 tuntia, mutta aikaahan mulla on!  :-D

Mutta jokatapauksessa kun Füsseniin pääsin, olin ihan onneni kukkuloilla. Mun hostelli oli ehdottomasti paras ja kaunein hostelli tähän saakka ja se oli ihan vanhankaupungin sydämessä. Viime vuonna vietin pari päivää Neuschwansteinin linnan kupeessa ja tiesin, että maisemat on ihanat, mutta yllätys oli se, että myös Füssenin kaupunki oli niiiiiin kaunis! Ihan lemppari ja meni het suoraan sydämeen. <3

Vaikka kaupungin bussiasema kuhisee turisteja linnasta puhumattakaan, niin itse kaupungissa sai kulkea kohtuu rauhassa. Parin kilometrin päässä keskustasta sijaitsi järvialue keskellä metsää ja kun kävin siellä joka ilta kävelemässä, niin ainoastaan muutama ihminen koirineen tuli vastaan. Sen sijaan yksi ilta mun vieressä jolkotteli vähän matkaa kettu ja mun sydän meinasi pakahtua onnesta. Mä olin niin tullut kotiin!

Viikonloppuna kaupungissa juhlittiin Neitsyt Mariaa, kuinkas muutenkaan kuin tanssimalla ja juomalla olutta, kun Saksassa ollaan ja pitkin kaupungin keskustaa oli yhteensä viisi esiintymislavaa bändeille. Päätin iltakävelyni lomassa tehdä pienen kierroksen ja kattoa mitä kaupunki tarjoaa ja olin toiveikas, koska olin päivällä nähnyt useammalla äänimiehellä Motörhead-paidan päällä. Se mitä loppujen lopuksi löysin, en olisi villeimmissä unelmissanikaan uskonut.
Kävelin kohti viimeistä lavaa joen vartta kohden ja sitä mukaa kun Stray Catsin Rumble in Brightonin sävelet kantautui mun korviin, niin pulssi kohosi kahteen sataan. Kammattuja tukkia, kellohelmoja, nahkaliivejä ja moottoripyöriä. Whaat?Siinä sitten meni vartin verran, kun saksalainen rockabilly-bändi alkoi soittaa parin tunnin keikkaansa. Lienee sanomattakin selvää, että mun iltalenkki vaihtui kaljaan ja tanssimiseen. Ja luojan kiitos mun reppuun ei mahdu lenkkivaatteita, joten olin varustautunut nahkatakilla ja farkuilla, aivan kelpo joka sään asulla siis. Kiitos maailma! <3

P.S. Mä muutan Füsseniin!
P.P.S. Mies, voit aloottaa jo pakkaamisen, sä tuut mukaan!

No mutta, en saa taaskaan kuvia lisättyä, mitä pskaa. Myöhemmin sitten.. Kuvitelkaa tähän ihania alppimaisemia ja värikkäitä taloja. :-D

Kiitos Italia!

Eilen ylitin rajan Italiasta Itävallan kautta Saksaan ja täytyy myöntää, että silmäkulmassa kimmelsi kyynel.
Muistan niin elävästi, kun kesäkuun puolivälissä lensin Ateenasta Roomaan ja ensimmäisen viikon mua vitutti. Italia tuntui Kreikan jälkeen niin mitäänsanomattomalta ja olisin ollut valmis lentämään ensimmäisellä lennolla takaisin ihan koska tahansa.
En kuitenkaan voinut, koska mun sisko tuli mua moikkaamaan ja sillä oli lennot valmiiksi ostettuna. Ja hyvä niin! Mulla kävi Italian kanssa vähän samalla tavalla kuin miten Pohjanmaalla tutustutaan uusiin ihmisiin; ensin suhtaudutaan varauksella ja kyräillään ja sitten kun löytyy yhteinen luottamus, niin ollaan sydänystäviä.
Italia kyllä yritti alusta asti kaikkensa, mutta mä lämpenin aika hitaasti.

Mulla oli edellisten Italian reissujen pohjalta sellainen tunne, että ihmiset on äkkipikaisia, tylyhköjä ja kärsimättömiä. Nyt jos mun täytyisi kuvailla niitä kolmella sanalla, niin sanoisin sydämellisiä, ääriystävällisiä ja auttavaisia. Oon joka päivä hämmästynyt uudestaan ja uudestaan siitä, miten aidosti ihmiset on halunneet auttaa, opastaa ja ilahduttaa. Ei pelkästään mun hostellien henkilökunta vaan myös kaduilla. Sateen sattuessa mulle on tarjottu ilmaista sateenvarjoa neljä kertaa, ihan random tyypit siis, ja lisäksi se ihana pariskunta jonka sateenvarjon alla pidettiin yhdessä sadetta toista tuntia Rooman kaduilla. Mulle on tarjottu kyytejä hostelleihin, kun oon hikipäässä kävellyt painavan lastin kera ja jos joskus oon ollut vähän hukassa juna-asemilla, mut on opastettu kädestä pitäen oikeaan junaan. Junassa kun viereen on tullut istumaan tuiki tuntematon, ei väliä onko ollut nainen vai mies, he ovat tervehtineet tullessaan ja toivottaneet päivänjatkot mennessään. Vanhemmat ihmiset on kyselleet päivittäin mun tatuoinneista hymyhuulin ja vaikka mä en oo juuri mitään ymmärtänyt saati osannut vastata, niin oon saanut heiltä hyvän mielen.
Liikenne toimii ihan uskomattoman hyvin, ainakin jalankulkijan kannalta. Kun oon ylittämässä tietä, paria poikkeusta lukuunottamatta autot pysähtyy välittömästi ja antaa tilaa ylitykseen. Junat kulkee ajallaan ja paikallisliikenne on halpaa; jossain vaiheessa laskin että mun kaksitoista junamatkaa kustansi yhteensä n. 70 euroa. Ei paha!
Lisäksi Italiassa on puhdasta ja siistiä. Ei paljon paikat retaja ja joka puolella on roskiksia ja lajittelupisteitä, joita näkee käytettävän ahkerasti.

Hostellien henkilökunnilta mulla olisi jotakin opittavaa, niin ihanaa palvelua oon saanut, että sydäntä lämmittää. Pisassa mä jouduin hyttyshyökkäyksen kohteeksi ja mulla oli reipas sata pistoa pitkin kroppaa ja hostellin omistaja, vanha pappa oli ihan kauhuissaan, kun se näki mut aamulla. Vaikka sain pistot ulkosalla, keskellä ukkosmyräkkää, se oli päivän aikana hommannut mulle huoneeseen oman henkkoht hyttyskarkottimen ja sängyn ympärille verkon. Awww. Rivassa kun saavuin hostelliin, henkilökunta tiesi kuka oon, ennen kuin annoin varausta tai passia. Sain neljän hengen huoneen useaksi yöksi omaan käyttöön, kun hostellissa oli vähemmän väkeä ja joka päivä kyseltiin kuulumiset ja että onko kaikki hyvin. Lisäksi multa kyseltiin Suomesta ja he olivat selvittäneet Suomen säätietoja, että saatiin keskustella siitä. :-D Lähtiessäni, kun halusin kiittää lämpimästä ja ystävällisestä palvelusta, oli omistaja ihan kyyneleet silmissä. Sienan hostellin henkilökunta oli myös ihan omaa luokkaansa ja aamupalamusiikki oli aika rock-voittoista, ihan vain mun ja siskon takia :-D

Ruoka taas on Italiassa ihan oma lukunsa ja vaikka en oo siitä aiemmin kauheesti tykännyt, niin nyt täytyy antaa sillekkin kunniaa. Oon syönyt jonkin verran pastaa, lasagnea ja bruschetteja ja oon ollut ihan taivaassa. Pizza on pahaa, mutta onneksi sitä ei oo ollut pakko syödä. Jäätelö on herkuista herkuin ja monesti skippasin jotain muuta rahanmenoa, että sain pallon jäätelöä. :-D
Oon nyt ihan täynnä inspiraatiota kotikokkailuun, ja veikkaan että mies ei pistä sitä pahakseen neljän kuukauden makkaran syönnin jälkeen. Varoitan, meidän jääkaappi täyttyy mozzarellasta ja basilikasta jahka vaan kotia asti pääsen!

Mun suosikki Italiasta oli ehdottomasti Malcesine ja sen jälkeen Firenze. Ihan varmasti tuun palaamaan niihin tulevaisuudessa, monta kertaa!
Niin paljon hyviä muistoja, hetkiä, hymyjä ja vedet silmissä nauramista tuli koettua, että Italialla on veri spesial pleis in mai haart!

Kiitos Italia, Grazie!! <3

P.S. Tämä p*ska ei anna mun lisätä kuvia. Lisään sitten myöhemmin. Viimeistään kotona. :-)

Rakkahalle

Yhdeksän vuotta.
Aika on kulunut ihan siivillä, mutta toisaalta kun mä pysähdyn ajattelemaan menneitä vuosia, tuntuu joistakin asioista olevan ikuisuus. Vai mitä meinaat, jos muistelet, kun oltiin Aspenilla kattomassa Agentsia Waltikassa? :-D Kääk.

Yhdeksän vuotta yhteiseloa takana sun kanssa <3 Päivälleen tänään, kellonajallisesti ehtoommalla. Kaikki tapahtui niin salamana, että ensimmäisen halauksen jälkeen meni alta kaksi viikkoa, kun roudasin kaikki mun kahdeksan banaanilaatikollista tavaraa sinne maalle. Se oli menoa, eikä siinä tainnut olla järjen kanssa mitään tekemistä. :-D Mutta mitä enemmän mulle tulee ikää lisää, oon oppinut ymmärtämään, että parhaimmat kokemukset syntyy liikoja miettimättä.

Sen mä oon oppinut sulta. Vaikka sä oot järkevä ja vastuuntuntoinen, niin osaat elää murehtimatta eilistä ja huomista. Etkä paljon kysele, kun jotain päätät. :-D

Sun kanssa on helppo olla. Saan olla täysin oma itteni, niin hyvässä kuin pahassa ja silti oot aina ollut mun tukena. Vaikka joskus luulet, että oot vaikia, niin et sä oo. Et usko miten suuri merkitys sillä on mulle, että saan olla sun kanssa vapaasti, justiinsa sellainen, kuin oon.

Mun mielestä meillä on hyvä suhde ja mä oon siitä onnellinen. Me eletään yhteistä elämää, samalla kun me molemmat eletään omaa elämäämme. Väkisinkin välillä tulee ongelmia sen takia, kun aika meinaa olla kortilla, mutta mä tiedän että meille molemmille on tosi tärkiää, kun saadaan toteuttaa omia juttujamme ja saadaan viettää omaa aikaa. Sen takia me osataan arvostaa enemmän myös niitä yhteisiä, harvinaisia hetkiä.

Mä ihailen sussa sitä, että oot sanas mittainen, luotettava, hyvä ystävä, rehellinen ja osaat tehdä käsilläs mitä ikinä vaan haluat. Saat mut nauramaan joka päivä, silloinkin, kun yritän olla nauramatta. Oot ymmärtäväinen ja hyvä kuuntelija, jos vaan et nukahda kesken tarinan :-D

Oot aina tsemppaamassa ja saat mulle paremman mielen. Oon onnellinen myös siitä, että meillä on yhteisiä mielenkiinnon kohteita; musiikki, joka on mulle tärkein asia ja autot ja koneet, jotka taitaa olla sulle tärkeintä, vaiken mä niistä mitään ymmärräkkään, muuta kuin ulkonäön päälle. Ja vaikka matkustelu ei oo sulle samanlainen pakkomielle/intohimo kuin mulle, niin et usko miten kiitollinen oon sulle siitä, että oon tällä hetkellä täällä reissullani, jota sä oot ollut tukemassa. Ja se, että sä toivotat mulle mukavia hetkiä ja käsket nauttimaan reissusta merkittee mulle enemmän kuin voit ikään kuvitella!

Ehkä me tasapainotetaan toisiamme sopivasti, sä saat muhun taistelutahtoa ja rohkeutta ja mä rauhaannutan ja teen susta enemmän koti-ihmisen, kuin mitä olisit yksinäs.Toivottavasti tiedät sen, että oot mulle maailman rakkain!!! <3

P.S. En piittaa vaikka mun kesäkukat olis kuivanutta heinää, tai jos tupa on siinä kunnossa, että tarvittoo kurapuvun mennäkseen sisälle. Mulla on aikaa laittaa paikat kuosiin, viimeistään jouluksi. (Ensi vuoden jouluksi) :-D

P.P.S. Toivottavasti tämä teksti ei vaivaannuta sua. Ainakaan niin paljoa, ettet kehtaasi mennä essolle iltakahville.

Lago di Garda! Vähän kuin kotona olis!

Toistan ehkä ittiäni, mutta sanonpa taas kerran, että nämä mun wifit senkun paranee. Nyt mulla ei oole koko wifiä. Mutta toisaalta, oon ollut aika julmetun onnellinen viime aikoina, joten ehkä tämä internetitön elämä on ihan jees näin välistä! :-)

Mä siis matkustin pari viikkoa sitten Firenzestä suoraan Gardajärvelle ja skippasin raakasti Venetsian ja Veronan. Eikä ainakaan vielä kaduta yhtään! Olin lisäksi sen verran ovela, että säästin mun matkakustannuksissa lähemmäs kolmekymmentä euroa. Jos olisin ostanut junalipun Firenzestä Peschiera del Gardaan, olisin saanut pulittaa siitä viitisenkymppiä. Sen sijaan otin tarjousjunan Firenzestä Bolognaan, Bolognasta toisen tarjouslipun Veronaan ja sieltä bussin Peschieraan ja maksoin 22 euroa. Siitäs sait, Trenitalia! Tosin täytyy myöntää, että myös mun kolmen tunnin matkustusaika vaihtui kahdeksaan tuntiin, mutta mitäpä mulla muuta olis kuin aikaa! :-D

PPeschiera del Gardan satama

Peschierassa majoituin uudehkossa nuorisohostellissa. Se oli muuten tosi jees ja hieno, mutta tällaiselle vanhukselle meinasi yöt tehdä tiukkaa. Suurimmaksi osaksi mun huonekaverit oli parikymppisiä bilehileitä. Vakioherätys oli kolmen pintaan yöllä, kun valot laitettiin päälle ja jos joku ei itkenyt, niin toinen oksensi. Niin parasta! Not..Sen takia olin aikamoinen zombie koko sen ajan mitä Peschierassa vietin, eikä mua oikein huvittanut tehdä muuta kuin lukea kirjaa ja kuunnella musiikkia. Tosin, kirjat ja musiikki on parasta ajanvietettä, joten mikäs siinä. Mutta ei kiitos mitään nuorisohostellia mulle vähään aikaan! Samalla sain uutta perspektiiviä siihen, miten mahtavia majoituksia ja huonekavereita mulla onkaan ollut tähän asti!

Malcesinen liepeillä

Viime viikon keskiviikkona siirryin eteläiseltä järveltä pohjoiseen, Malcesineen ja voin kertoa, että tätä oli odotettu! Siitä on nyt aika tarkkaan kuusi vuotta, kun oon ollut täällä viimeksi ja taika ei ollut kadonnut mihinkään! Ihan sydän pakahtui, kun astuin bussista pihalle ja kävelin suoraan alas rantaan. Niin kaunista! Lisäksi mulla oli täältä etukäteen vuokrattuna yksiö viikoksi ja vähän jännitin mitä tuleman pitää, kun olin sen jo luottavaisena maksanutkin alkukeväästä. Huolet karisi onneksi sen siliän tien, kun mun vuokraemäntä tuli mua vastaan. Tämä asunto on ihan täydellinen! Ihan ydinkeskustassa, viiden minuutin kävelymatkan päässä rannasta ja hiljaisessa talossa. Mulla on oma asunto, jee!! Eniten oon ehkä fiilistellyt keittiötä ja pyykinpesukonetta! :-D Oon pessyt pyykkiä kahdesti, toisella kerralla ihan pelkästä pesemisen ilosta ja oon joka päivä kokannut ittelleni lämpimän aterian. (Ei oo sekään niin sanottua, että joka päivä onnistuisi syödä jotain lämmintä.)Lisäksi oon nukkunut vähintään kymmenen tunnin yöunia ja torkkunut päikkärit ruuan päälle päivittäin.

Kotikatu. Rakastan.

Kaikkien ihaninta on kuitenkin ollut yöuinnit! Mä en ihan kauheesti viihdy rannalla, kun en tykkää grillata itteäni, enkä oo edes kovin hyvä uimaan. Sen sijaan mä kuitenkin nautin vedessä lillumisesta ja ensimmäisenä iltana tajusinkin, että miksi en voisi mennä sinne pimeällä, kun ranta on tyhjillään, eikä mun silloin tarvitte hävetä niin paljon, kun veden alle pääsemisessä kestää ja kestää, kun on kylmä ja kaikkee. Niin mä siis menin ja se fiilis siellä vedessä (kun sinne vihdoin on päässyt) on ihan sanoinkuvailematon! Valaistu linna vieressä, pariskuntia iltakävelyillä, vaimeaa musiikkia jostain kaukaa ja tyyni järvi. Mitä muuta sitä ihminen edes tarvittee? Niin mä oon sitten käynyt siellä joka ilta eilistä lukuunottamatta, kun oli sellainenkin ukkosmyräkkä, että oksat pois!

Sekaan vaan, kyllä mahtuu!

Toissa päivänä lähdin patikoimaan Monte Baldolle ja nelisen tuntia rämmin menemään liukkaita, kivisiä mettäpolkuja. Jossain vaiheessa mietin, että olisin ehkä voinut ajatella kahdesti ennen sinne menoa, mutta loppujen lopuksi, kun pääsin takaisin mun asunnolle, kengät ravassa ja vaatteet likomärkinä hiestä, niin kyllä mulla tuli vähän voittajafiilis. Eipähän sitä nyt ihan joka päivä tuu vuorenkyljessä "lenkkeiltyä". :-)

Patikkapolku. Mä sydän mun reittivalinnat.

Ja eilen mulla oli mahtava ilta! Taas! Kuusi vuotta sitten täällä soitti ja lauloi iltaisin kadulla taitava blueskitaristi ja täällähän se näemmä vieläkin soittaa! Sillä oli mun asunnon lähellä olevassa pubissa keikka kontrabassoa soittavan naisen kanssa ja sain kuunnella parin tunnin bluesit kolmen euron viinilasillisen hinnalla. Olin ihan euforiassa, pelkästään jo läskibasson läiskeestä. Ja tietty kun siihen lisää hyvän viinin ja kynttiöillä valaistun ravintolan, niin olo ei voi olla huono.

Reverend and the Lady

Ehkä tämä nyt on vähän turhan siirappista, mutta Eat Pray Love-kirjan jäljiltä olin miettinyt, että tuleekohan mulle sellaista käsittämätöntä onnen tunnetta tällä reissulla, että tekisi lähinnä mieli halailla puita sun muuta "älytöntä" ja voin sanoa, että näin kolme kuukautta reissanneena tuo olotila on tosi vahvasti läsnä! Yksi ilta itkin, koska mulla oli niin hyvä olo. :-D

Astetta kirkkahampi järvivesi!

Okei, tähän on nyt ehkä hyvä lopettaa. :-D Huomenna matka jatkuu järven pohjoisimpaan osaan, Riva del Gardaan. Jee!

Kohtaamisia Firenzessä

Mä oon nyt jostain syystä vitkutellut tätä kirjoittamista päivätolkulla. Oon kirjoittanut sanan silloin, toisen tällöin. "On niin hiki, ei jaksa, janottaa, laulattaa.." Nyt meinasin ottaa ittiäni niskasta kiinni ja ryhdistäytyä (onneksi ei näy, että makaan parhaillaan äksänä sängyllä) ja saada tekstin valmiiksi. Edit. Sitten kun saa vihdoin tekstin valmiiksi, niin wifi takkuaa kunnolla. Nimim. Ei viiksetä, ei yhtään. <3

Mutta asiaan. Firenze on ihana! Niin ihana! :-D
Oon sanonut näin muistakin paikoista, mutta täytyy myöntää, että nyt löytyi voittaja. Niin ihana, että mä vähän rakastuin!

Sen verran isoo laitos, että vaikia edes kuvata. Mutta komia!

Heti kun astuin junasta pois kohti kaupungin sykettä, mulla tuli hyvä fiilis. En osaa sanoa miksi, koska etenkään juna-aseman alue ei loisteliaisuudellaan hurmaa. Siellä vaan oli niin helppo hengittää.
Kaupunki on tunnettu taidekaupunki ja ehkä se heijastuu katukuvaan saakka. Ilmapiiri on yhtäaikaa lämmin, avoin ja boheemi. Ihmiset on ihan ääriystävällisiä ja kiinnostuneita juttelemaan.
Mä vietin siellä yhteensä siis viikon ja oon tällä hetkellä sitä mieltä, että saatan nipistää mun Gardajärven kuukaudesta osan ja mennä vielä hetkeksi takaisin. Jää nähtäväksi.

En luvannu sulle ruusutarhoja..

Mun viikko kului vaellellessa kaupungin kujilla ja puistoissa ja illat mä vietin mun huonekavereiden kanssa huoneessa viinipullojen kera.
Ekana iltana toki kävin "ulkona", kun hostellin omassa baarissa soitti paikallinen bändi rokkia ja sain tanssia siellä pari tuntia hiestä märkänä mun sänkynaapureiden kanssa. Ihan jees aloitus viikolle!

Seuraavana päivänä tavallaan eksyin, kun en seurannut karttaa ollenkaan ja vastaan tuli iso puisto, jossa oli jukelittoman kokoinen ankkalampi. Istuin omalla penkilläni silmät ummessa, kun yhtäkkiä mun viereen tuli vanhempi naisihminen. Se aloitti keskustelun italiaksi, mutta vaikeni, kun pahoittelin, että en ymmärrä.
Ei mennyt kauaa, kun hän aloitti keskustelun uudelleen, tällä kertaa englanniksi.
Selvisi, että tämä 84-vuotias italialaisrouva oli oppinut puhumaan englantia toisessa maailmansodassa ja että ammatiltaan hän oli taidemaalari. Me juteltiin reilu pari tuntia kaikesta maan ja taivaan väliltä, uskonnosta, kohtalosta, kuoleman jälkeisestä elämästä, musiikista, lapsista ja henkisistä kokemuksista.
Olin ihan äimänä sen tarinoista ja näkemyksistä elämää kohtaan. Mutta ainoastaan hyvällä tavalla!
En tiedä mikä siinä muhun niin kovasti vaikutti, mutta kun tämä rouva lähti sitten jatkamaan matkaansa kävelykepin kanssa hitaasti ontuen, niin mulla pääsi itku. Mulla oli sellainen olo, että olin oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan ja ihan tarkoituksella, vaikka en sitä etukäteen tiennytkään.
Yksi syy mun matkalle lähtöön on ollut se, että löytäisin elämääni taas enemmän sitä henkistä puolta ja pysähtyisin ajattelemaan kaikkea sitä, mistä saan olla kiitollinen ja että oppisin jättämään turhat ja negatiiviset asiat/ajatukset pois. Jotenkin tämä kohtaaminen vahvisti mun uskoa siihen, että oo matkalla kohti oikeaa suuntaa.
Sydän.

Kuvattu Piazza Michelangelolta. Maisemat. <3

Huonekaveritkin sattui olla parhaat mahdolliset, yhden Seattlelaisen tytön kanssa oltiin saman tien samalla aaltopituudella ja se kertoi mulle asioita, mitä ei kuulemma oo muille koskaan kertonut ja itkikin vähäsen. (Ja tämä tapahtui siis ennen niitä viinipulloja :-D)
Toisen kanssa taas käytiin kiertämässä päiväsaikaan kaupunkia ja se tarjosi mulle ruuan, koska välttämättä halusi, eikä suostunut siihen, että mä olisin vastavuoroisesti tarjonnut kahvit ja jälkkärit.
Kolmannen kanssa menin lauantai-iltana käymään pienessä rokkipubissa ja ilta oli ihan hillittömän hauska. Pyysin omistajalta pari biisiä Judas Priestiä ja Motörheadia ja sehän sitten soitti ihan kunnolla ja kovaa toistakymmentä kipalesta. Niin parasta!
Seuraavan päivän vietinkin sitten sängyssä, kun ei vanha enää jaksa samalla tavalla kuin ennen. Toista se oli mun parikymmenvuotiaalla huonekaverilla, joka siis oli mun kanssa siellä rokkibaarissa. Se nousi ennen sianpieremää ja meni ottamaan duomosta kuvia, kun ajatteli, että siellä ei siihen aikaan aamusta oo muita. Muuten ihan hyvä, mutta koska oli sunnuntai, niin siellä alkoi messu, ja koska tämä mun kaveri oli parhaillaan alttarin liepeillä, niin se jäi sinne tavallaan nalkkiin kahdeksi tunniksi. Varmasti mukava kokemus parin tunnin yöunien jälkeen ja krapulassa. Nauran tälle vieläkin :-D

Ponte Vecchio

Jos mulla yhtään siis oli vielä sellainen olo, että en oo syttynyt Italialle, niin Firenze kyllä korjasi koko potin. Oon nyt ihan in loove. <3

La Spezia, Biassa ja Cinque Terre

Rakkauden polku, värikkäät kallioon rakennetut kylät ja henkeäsalpaavat maisemat. Näillä odotuksilla lähdin kohti Cinque Terreä, tuota Unescon suojelemaa maailmanperintökohdetta.
Tai no, kustannussyistä mun majapaikka sijaitsi La Spezian sivukylässä, Biassassa, koska mun neljä yötä siellä tuli huomattavasti halvemmaksi, kuin mitä yksi yö olisi maksanut itse Cinque Terrellä.

Olin etukäteen katsonut reitin La Spezian juna-asemalta hostellille ja se vaikutti ihan kohtuulliselta, noin viiden kilometrin mittaiselta matkalta. Päätin sitten voimieni tunnossa kävellä tuon matkan reppuineni ja laukkuineni, koska halusin saada samalla päivän treenin.
Alkumatka sujuikin mukavan leppoisasti, jos ei puroina juoksevia hikivirtauksia lasketa, mutta jonkun ajan päästä tajusin, että mun hostelli sijaitsee vuoristokylässä, jonne johtaa serpentiinitie. Neljän kilometrin mutkitteleva ylämäki ei yhtäkkiä kuulostanut enää yhtään houkuttelevalta, vaikka kuinka rasva palaisi samalla, mutta olin jo sen verran pitkälle kävellyt, että sisu ei antanut periksi kääntymistäkään.
Kävelin hiestä märkänä paria sataa metriä kerrallaan ja pysähdyin pitämään juomataukoja aina joka välissä. Pääsin suunnilleen puoliväliin saakka, kun ohitseni ajoi vanha pappa skootterillaan ja yhtäkkiä hän päättikin pysähtyä. Sanaakaan hän ei puhunut englantia, mutta sen verran ymmärsin, että hän kysyi olinko menossa hostellille. Nyökyttelin vimmatusti ja hän nousi pois skootteristaan ja viisasi mua istumaan siihen taakse. Voin kertoa, että rinkan kanssa se ei ollut kovin helppoa, mutta joten kuten me kitkuteltiin sinne mun hostellille saakka. Kiitin luojaani tuosta papasta, koska ylämäki jyrkkeni joka mutkan jälkeen ja matka tuntui skootterillakin tosi pitkältä. Niiasin kiitokseksi ja kiittelin vuolaasti ja pappa lähti hymyillen eteenpäin.
Sen illan sitten lähinnä nukuin, söin ja nukuin uudestaan aamuun saakka. Hostellissa oli onneksi ravintola, josta sai halpaa ja hyvää ruokaa, kun en todellakaan ollut edes varautunut siihen, että se voisi sijaita niin syrjässä.

Maisemat mun hostellin takapihalta La Speziaan päin

Seuraavana aamuna lähdin sitten virkeänä kohti Riomaggiorea, joka on ensimmäinen viidestä kylästä. Koska majoituin useamman yön hostellissani, olin oikeutettu ilmaiseen kuljetukseen päivittäin sinne ja takaisin, mun piti vain sopia kellonajat valmiiksi edellisenä iltana. Ja oli muuten hyvä palvelu, koska matka kulki huikeassa vuoristomaisemissa, joissa joukkoliikenne on aika ontuva käsite.
Perille päästyäni olo oli, kuin olisin hypännyt suoraan johonkin maalaukseen. Tai johonkin teatterin lavastuksiin.

Riomaggiore

Värikkäät, vierekkäiset talot, jylhät kalliot ja vaahtoava meri. Kukkia, vehreitä vuoria ja viinitiloja. Mieleen muistui Santorini, mutta värikkäänä versiona.
Valitettavasti rannikkoa pitkin seuraavaa kylää kohti kulkeva Rakkauden polku oli kiinni, joten matkasin sinne junalla. Erityisesti Manarolaa olin odottanut ja mielestäni se olikin kylistä kaikkien kaunein.

Manarola

Kylät ovat sen verran pieniä, että kauaa ei niiden kiertämiseen mene, joten lähinnä istuin ja nautin maisemista. Ja räpsin kuvia, paaaljon kuvia.
Tiesin myös, että Manarolasta kohti Riomaggiorea kulkee vähän reilun kilometrin mittainen patikkapolku ja uteliaisuuttani ajattelin käydä kurkkaamassa miltä se vaikuttaa.
Alkuun oli korkeat ja jyrkät portaat, mutta uteliaisuus johdatti menemään vielä vähän ylöspäin. Eihän se reitti voinut olla kovin raskas, kun se oli vain sen kilometrin. Joo, eipä. Jos olisin tiennyt mitä tuleman piti, olisin ilomielin mennyt takaisin vaikka taksilla. :-D
Kilometri voi tuntua aika raskaalta, jos se on puoliväliin saakka pelkkää jyrkkää porrasta ylöspäin ja puolivälin jälkeen sama juttu alaspäin. Olisin kääntynyt takaisin, mutta mua tuli vastaan kaksi arviolta 70-vuotiasta pappaa ja sen jälkeen en todellakaan kehdannut kääntyä.
Silloin ei kyllä naurattanut yhtään, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oon niin iloinen, että lähdin patikoimaan. Maisemat oli niin huikeat, että sellaisiin en ihan joka päivä tuu törmäämään. :-)

Seuraavat pari päivää kuljeskelin parissa seuraavassa kylässä, Cornigliassa ja Vernazzassa. Matkat taitoin tyytyväisenä junalla. :-)
Viimeisen kylän, Monterosson jätin kokonaan välistä, mutta kuullakseni siellä ei ollut paljon muuta kuin ranta.
Voisin ihan hyvin mennä joskus tulevaisuudessa takaisin samoille huudeille, mutta mieluusti seurassa. Yksin jos on, niin voi käydä turhan raskaaksi katsella kaikkia niitä tuhansia rakastuneita pariskuntia, jotka tunkee niitä rakkauslukkojaan joka ikiseen paikkaan, missä se vaan voi kiinni pysyä. :-D

Mutta niin, kuten Santoriniakaan, niin en myöskään Cinque Terreä voi suositella kenellekään jalkavaivaiselle. Kadut on käytännössä pelkkiä ylä- ja alamäkiä ja meinasi tehdä välillä ittellekin tiukkaa. Mutta ehdottomasti silti käymisen arvoinen paikka!

Sen verran oon muuten muuttanut mun reissusuunnitelmia, että päätin jostain syystä jättää Venetsian ja Veronan välistä. Mun olisi siis pitänyt mennä ensi maanantaina Venetsiaan ja keskiviikkona Veronaan.
En ole menossa, vaan meen niiden sijaan Gardajärvelle. Vietän siellä yhteensä siis kuukauden, Peschiera del Gardassa, Malcesinessa ja Rivassa.
En tiedä teinkö hullun ratkaisun, mutta yhtäkkiä tuntui parhaimmalta. Ja ainahan mä pääsen päiväseltään käymään molemmissa niin monta kertaa kuin vain jaksaa ja rahat riittää. :-)

Pisa

Kyynel. Mun postaukset tulee näin muutaman päivän viiveellä, koska parissa viimeisessä hostellissa ei oo wifi toiminut ollenkaan. Oon kuitenkin ollut niin innokas, että oon kirjoittanut jo ns. varastoon valmiit tekstit sekä Pisasta, että Cinque Terrestä. Tässä siis teksteistä ensimmäinen.

Tornihan se siinä

Pisa, tuo Italian kauneimpien alueiden mitäänsanomattomin kaupunki. Pisaa kohtaan mulla ei ollut mitään odotuksia ja hyvä niin; ei se mitään sen kummempia elämyksiä tarjonnutkaan. Olin jo etukäteen varautunut siihen, koska lähes kaikki siellä käyneet ovat sanoneet, että yksi yö kaupungissa riittää, ja olen itse näin neljä yötä siellä viettäneenä samaa mieltä. Pisan kaupunki on tasainen, paikka paikoin jopa ankeahko ja kohtuu tylsä. Onhan siellä tietysti se maankuulu Kalteva torni ja tornia ympäröivä Ihmeiden aukio, mutta ilman tornin maagista vetovoimaa olisi kaupunki varmasti melko autio. Turisteista ainakin.

No okei. Oli siellä nättiäkin.

Mutta ei tämän nyt kuitenkaan oo tarkoitus mikään mollauspostaus olla ja täytyykin sanoa, että viihdyin Pisassa ihan hyvin. Ensinnäkin siksi, että viimeiset viikot oon kävellyt ihan simona ja oon nähnyt niiiiiin paljon eri paikkoja, että vähän jo hengästytti. Pisassa laiskottelin, nukuin päikkäreitä, kävelin lähinnä hostellin ja ruokakaupan väliä ja nukuin pitkiä yöunia. Hostelli oli tosi jees, todennäköisesti omakotitaloon rakennettu ja omistaja oli iäkäs, erittäin sympaattinen papparainen. Lisäksi kaupunki oli sen verran pieni, että sen käveli lävitse päivässä ja sieltä oli tosi hyvät kulkuyhteydet kaikkialle. Esim. yhtenä päivänä kävelin puolivahingossa juna-asemaa kohti ja ennen kuin tajusinkaan, istuin junassa matkalla kohti Luccan keskiaikaista kaupunkia. Junalipun hinta yhteen suuntaan oli 3,30€ ja matka kesti noin puoli tuntia.

Tyypillinen katu Luccassa

Kävelyreitti muurin päällä

Lucca on tasainen, kuin Pohjanmaa (mutta ei tokikaan yhtä kaunis. Lucca siis.) ja sen vanhakaupunki on tosi viehättävä. Kaupunkia ympäröi muutaman kilometrin mittainen muuri, jonka päällä menee lenkkipolku. Kävelin sen kertaalleen ympäri ja sen jälkeen kävelin pitkin vanhan kaupungin kujia pari tuntia. Sitten riitti ja otin junan kohti Pisaa ja ruokakauppaa. :-D Mulla on muutenkin mennyt tämä mun syöminen ihan mahdottomaksi. Aamulla kun avaan silmät, niin ensimmäisenä mietin ruokaa. Tämä sitten jatkuu koko päivän ja samalla kun syön, mietin jo seuraavaa ateriaa. :-D Luulen tämän johtuvan siitä, että mulla ei tällä hetkellä oo sen tärkeämpääkään mietittävää, kun arki on kaukainen käsite. Lisäksi tämä Italialainen ruoka on niin vehnäjauhovoittoista, että eihän se edes pidä nälkää kuin sen puoli tuntia. Nytkin maha kurnii ja haaveilen hyvästä lasagnesta. Ei oo helppoa.

Kaikenkaikkiaan kuitenkin Pisa tuli nähtyä ja oon silti ihan iloinen, että kävin. Näen sen toki maanantaina vielä uudelleen, kun matkaan La Speziasta kohti Firenzeä ja mun täytyy vaihtaa Pisassa junaa. (Edit. Täällähän mä jo yhden yön oon Firenzessä ollut. Firenze on ihana!)
La Speziasta ja sen vieressä olevasta Cinque Terrestä tulossa huomenna ihan oma postauksensa. Eihän sellaista paikkaa voi olla olemassakaan!

P.S. Sen mä vaan sanon. Sen mä vaan sanon, että nää +30 kelit ei oo ulkonäölle kovinkaan suotuiset. Mun pyhänä tarkoituksena oli pitää ittestäni hyvää huolta reissun aikana, niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta voin sanoa, että vaikka suihkun jälkeen kuinka olisi raikas olo ja naama laitettu, niin viimeistään vartin ulkosalla hengailun jälkeen on naama niinkuin voilla vaeltu lentopallo. Lisäksi kroppa on hiestä läpimärkä ja vaatteet liimautuneet ihoon kiinni. Unohtamatta tietenkään tätä vehnäjauhoturvotusta. Ei kai tässä muukaan auta, kuin hakea pitsaslice lohdutukseksi.

Matkalla taas. Otin myös nätin kuvan mun naamasta, jossa katselin kohtalokkaasti junan ikkunasta pihalle. Mutta edellä mainituista syistä johtuen katsoin paremmaksi jättää sen julkaisematta. Ei kestä kiittää.

Kappale kauneinta Toscanaa, Siena

Sienaa ja Toscanaa kohtaan mulla oli rutkasti odotuksia ja voin kertoa, että siellä oli niiiiin ihanaa! Niin ihanaa!

Junamatka Roomasta Sienaan kesti reilut kolme tuntia ja junalippu maksoi hurjat 16 euroa. (Täällä on muuten btw junalippujen hinnoissa ihan uskomattomia eroja, saman matkan voi matkustaa esim. 15-55 eurolla, joten jos ei oo kiirus, kannattaa tarkistaa hinnat lippuautomaateista ja odottaa halvinta)
Junamatka taittui kahdessa osassa, josta Rooman päässä ei ollut juuri mitään nähtävää, kun yli puolet ajasta oltiin korvat lukossa tunnelissa, mutta puolivälissä vaihdettiin taajamajunaan ja johan alkoi näkyä Toscanalaista maalaismaisemaa. Ahh <3
Elokuvat ja taulut ei totta tosiaankaan valehtele; kyllä siellä ihan oikiastikin näyttää siltä miltä sen kuvitteleekin näyttävän. Vihreää, kumpuilevaa maastoa, viinitiloja ja kukkia.

Sienan kaupunki tuntui Rooman jälkeen ihanan pieneltä ja sopivalta. Yhden päivän aikana ehti kävellä puoli kaupunkia ympäriinsä ja etenkin vanha kaupunki oli hurmaava paikka. Hinnat oli kohtuu edukkaat joka puolella ja sivukaduilla ei kovin montaa turistia tallustellut.
Päivät kului pääosin kävellessä, syödessä ja nauraessa. :-D
Viikon ehdoton helmi oli järjestetty maakuntakierros pienen porukan kesken. Ajelimme tilataksilla Sienasta kohti San Gimignanoa, jossa oli vapaata aikaa kierrellä ja sen jälkeen menimme yhdessä paikalliselle viinitilalle, jossa söimme pientä suolaista ja saimme maistella noin kuutta eri viiniä. (Laskupää lakkasi toimimasta jossain vaiheessa..)
Luonnollisesti viinitilan jälkeen porukalla oli ilo ylimmillään ja tulomatkan Sienaan lauloimme yhdessä kuljettajan/oppaan kanssa italialaisia(!! :-D) lauluja. Fiilis oli niin huippu! (Viinillä ei varmastikaan ollut mitään osuutta asiaan.)
Erityisen liikuttavaa oli, kun mukana ollut arviolta n. 80-vuotias Australiassa tätä nykyä asusteleva italialaispappa lauloi ääni väristen muiden mukana ja omat soolo-osuudet vielä kaupan päälle. Awww <3

Kaiken kaikkiaan Sienasta jäi niin hyvä fiilis, että Toscanaan on varmasti pakko päästä vielä joskus takaisin.
Puhdasta, kaunista, edullista ja ihan mielettömän ystävällisiä ihmisiä!
Josta tullaankin siihen, että sain vähän nenilleni, kun oon väittänyt italialaisia epäystävällisiksi! No okei, se käsitys muodostui mulle parin Italiassa vietetyn loman jälkeen, mutta nyt viimeisen parin viikon kokemuksen perusteella on pakko myöntää, että oon tavannut vaan ja ainoastaan ihan mahtavia ihmisiä!
Sienan hostellin aamupalalla soi järjestäänsä joka päivä mun lempibändejä, kun tuli ilmi mistä tykkään, eikä siellä suinkaan ihan kaikki olleet sen näköisiä, että Judas Priest toimisi heti aamusta alkaen. :-D
Lisäksi eilen, kun pidin (kaato)sadetta erään leipomon suuaukolla, tarjosi leipomon omistaja-pappa omaa sateenvarjoaan ilmaiseksi! Huhhuh!  En tokikaan ottanut sitä vastaan, mutta mieli lämpeni niin paljon, että ei sade tuntunut enää missään. Samankaltaista ystävällisyyttä oon nyt nähnyt joka päivä ja pakko kehua, että jos tämä on aitoa italialaista vieraanvaraisuutta, niin mä oon aika myyty!

Nyt oon tällä hetkellä Pisassa, yksin. Ystävä ja sisko ovat omat vierailunsa tehneet ja olo on vähän haikea. Mulla oli molempien kanssa ihan huiput lomat ja hauskaa niin, että nauru raikasi. :-D <3
Tästä sitä on silti vain jatkettava eteenpäin ja hyvänä porkkanana odottaa yhteinen lomaviikko Miehen kanssa. Siihen tosin on vielä aikaa.

P.S. Kuuuuuma!! Hiki vaan juoksee pitkin jokaista vartalon neliömilliä. Mutta en tokikaan valita. Paitsi ehkä vähän.

Ajatuksia Roomasta

Viikko Roomassa vierähti tosi nopsasti. Mihin nämä päivät oikeasti katoaa?
Mä oon ollut kohta jo kaksi kuukautta reissussa ja aika kuluu ihan siivillä. Kääk!

Tällä hetkellä makoilen tyytyväisenä mun hostellihuoneessa (joka muistuttaa kylläkin enemmän makuusalia) keskellä Toscanan upeita maisemia ja maha on täynnä lasagnea ja jäätelöä. Ei siis mikään huono ilta.
Nyt kuitenkin tunnelmia Roomasta ja Toscanan vuoro tulee sitten myöhemmin.

Rooma on iso. ISO. Suuri, miljoonakaupunki, jukelitoon, messevä ja mahdottoman kokoinen. Välimatkat on pitkiä ja nähtävää on paljon. Kävelin päivittäin n.15 kilometriä ja silti tuntuu, että näin vain murto-osan. Mutta okei, mä näin Paavin.
Kävelin ympäriinsä vailla suunnitelmia ja nautin maisemista ja tuoksuista. Siinä missä Ateenassa haisi kaduilla erinäiset ihmiseritteet ja kalanraadot, Roomassa tuoksui puhdas pyykki ja kukat.
Trasteveren kaupunginosa oli mun ehdoton suosikki, minkä etukäteen jo vähän arvasinkin. Katusoittajia, pieniä katuja ja vähän turisteja, kyllä kiitos. Lisäksi Piazza Navonan ympäristö oli tosi kaunis. Vähän kuin Trastevere, mutta isommassa ja vanhemmassa mittakaavassa. Tai niinhän mä luulen, faktoja en tiedä.
Historiaa näkyi joka ikisen kulman takana ja koko kaupunki näytti olevan tosi puhdas, siisti ja kaunis. Turisteja riitti joka sormelle, enkä esim. käynyt yhdessäkään museossa tai edes Colosseumilla tai Vatikaanissa sisällä. Koko kaupunki oli yhtä ulkoilmamuseota ja se riitti mulle vallan hyvin.

Trasteveren musiikki-iltamat

Viikon kohokohdaksi muodostui kuitenkin ehdottomasti Rolling Stonesin keikka! Jossa en siis tietenkään ollut tapahtuma-alueen sisällä, mutta alueen ulkopuolelle kuului paremmin kuin hyvin ja taisi siellä olla mun lisäksi pari tuhatta muutakin kuuntelijaa. Fiilis oli loistava ja olo onnellinen. :-)

Kuvittele tähän Rolling Stones

Viikon aikana yövyin kahdessa eri hostellissa ja jälkimmäinen varsinkin oli tosi puhdas ja miellyttävä. (Jos ei vuorokauden ympäri hiippailevaa omistajaa oteta lukuun.) Ensimmäinen taas oli vähän siinä rajoilla, että uskaltaako sängyssä nukkua ilman suojavarustusta. Pääsin myös todistamaan ikimuistoista kohtausta, kun kaksi brittityttöä saapui hostelliin ja ensimmäisen tunnin ajan he itkivät puhelimen välityksellä kotiin hostellin rumuutta. :-D Ei se nyt niiiiiiiiin kamala ollut. Tai no okei, oli se. 

Kaiken kaikkiaan siis tykkäsin Roomasta, mutta en silti usko, että menisin takaisin. Oon enemmän pienien paikkojen ihminen ja toissapäivänä, kun saavuin Sienaan, mun oli taas heti paljon helpompi hengittää. Maaseutu <3
Myös Kreikka-ikävä on helpottanut lähes kokonaan ja tällä hetkellä oon justiinsa siellä missä haluankin olla :-)

Omatoimimatkailu vs. pakettimatkailu

Ajattelin kirjoittaa aiheesta, joka saa aina välillä mun ihokarvat nousemaan pystyyn. (Ja uskokaa pois, niitä on aika monta)
Tarkoituksena ei oo mollata ketään erityisesti, mutta oon vaan ihmetellyt pitkään "travellerien" (kuten moni reppureissaaja itseään kutsuu) suhtautumista pakettimatkaajiin. Törmäsin tähän erityisesti pitkin viime talvea, kun etsiskelin blogien kautta tietoa matkakohteista ja nähtävyyksistä.
 "No joo, oli siis niin alentavaa matkustaa muiden suomalaisten kanssa samalla lennolla, että ihan selkeesti worst experience of my life. Yök, never again."
Ja näitä samankaltaisia tekstejä löytyy paljon. Ihan oikeasti, wtf?
Lisäksi monesti saa silmienpyörittelyä osakseen, kun juttelee matkustelusta travellerin kanssa. "Ai siis joo, Rodos. Joo, ei ikinä. En ikinä menis valmismatkalle, se olis niiiiin noloa. N-O-L-O-A"

Okei, mä ymmärrän kyllä että on rohkeaa lähteä yksin toiselle puolelle maapalloa ja on varmasti myös rankkaa rämpiä sademetsissä tai olla ilman suihkua kuukausi. Mutta ei se välttämättä oo kaikkien unelma kahden viikon kesälomaa varten. Sitä mä vaan en ymmärrä, että millä tavalla se omatoimimatkailu tekee kenestäkään yhtään sen parempaa tai aidompaa matkustelijaa, kuin siitä, joka lähtee pakettimatkalle. Mun mielestä valmismatkat on ihan huippukeksintö ja harrastan niitä ihan mielelläni aina, jos se tulee halvemmaksi kuin omatoimimatka ko. kohteeseen.

Mun mielestä ei oo mitenkään siistiä ja mahtavaa maata lentokentän lattialla kuutta tuntia odottamassa jatkolentoa, saati se, kun vihdoin on väsyneenä perillä kohteessa, niin ensimmäisenä pitää alkaa selvittää, että millä sitä pääsisi majapaikkaan asti. Moni travelleri sanoo myös, että lomakohteista ei löydä aitoa elämää ja kaikki on vaan feikkiä ja suunnattu turisteille. Näin varmasti voi ollakin, jos lomakohteessa keskittyy kävelemään ainoastaan turistipaikoissa ja syö ainoastaan turisteille suunnatuissa ravintoloissa. Joskaan ei siinäkään mitään väärää ole, lomalla on tarkoitus ottaa rennosti. Mutta ainakin ittelle on käynyt niin, että jokaisessa paikassa missä oon matkustellut, oon kyllä ihan varmasti nähnyt aitoa elämää, olin sitten pakettimatkalla tai en. Oon tutustunut paikallisiin ihmisiin ja käynyt ulkona heidän kanssaan ja hyvällä lykyllä saanut elinikäisiä ystäviä. Ja kyllä, nämä tuttavuudet oikeasti elää näissä paikoissa ja ihan normaalia elämää. Eivätkä feikkaa.

Ainiin, melkein unohdin, että sekin on noloa, että mä oon reppureissulla Euroopassa. Se on kuitenkin jo niin last season! Se oli ehkä ihan jees silloin 70-luvulla, mutta hei oikeesti, nythän mä olisin voinut lähteä vaikka töihin Kiinaan riisiviljelmille. :-D Hehheh.
No okei, ehkä ei nyt tästä aiheesta tämän enempää. Pointtina oli se, että matkustelu on ihanaa. Uusia kohteita ja ihmisiä on mahtava oppia tuntemaan ja tärkeimpänä taitaa olla itse reissufiilis. Arkihuolet ja stressin voi hetkeksi heittää pois mielestään ja saa nauttia auringon lämmöstä. Oli sitten hotellin altaan äärellä drinkkilasi kourassa tai keskellä viidakkoa apinanpoikanen olkapäällä.

P.S. Alan pikkuhiljaa lämmetä Italialle. Ihan jees! :-)

Rooma

Kaikki tiet vievät Roomaan ja niin edelleen.
Mä olin eilen jotenkin niin kiukkuinen ja surullinen Kreikan jättämisestä, että ihan hävettää. Mua suoraan sanottuna vi***ti kaikki ja olin jo valmiiksi sitä mieltä, että Rooma on kuitenkin ihan paska. Siis mitähh? Ittehän mä tänne ihan kuumoksissani halusin, ennen eilistä siis. Eikä Kreikka tehnyt lähtemistä helpoksi. Viimeisen päivän kunniaksi kaaduin kaksi kertaa, lentokoneessa yhden miehen laukku tippui suoraan mun kämmenelle ja lentomatka kuljettiin sellaisessakin ukkosmyrskyssä ja turbulenssissa, että huhhuh.

Rooman kotikatu

Rooman lentokentältä oli onneksi kuitenkin helppo löytää kaupunkiin menevä juna ja ystävällinen vanhempi virkailija halusi välttämättä auttaa mulle junalipun automaatista suoraan käteen. Junalipun hinta oli suolaiset 14 euroa, mutta silti se vissiin oli kaikkein edullisin vaihtoehto kulkeutua keskustaan. Ja kuinka ollakaan, olin matkassa taas ilman karttaa ja puhelimestakin oli akku lopussa.
Matkaa juna-asemalta hostelliin oli vajaa pari kilometriä ja kuin ihmeen kaupalla mä taas löysin perille. Ja ihan ekalla yrittämällä. (No okei, kerran kysyin yhdeltä paikalliselta, että oonko ylipäätään kävelemässä oikiaan suuntaan. Olin. )
Tämä hostelli ei oo mikään ruusu, mutta niin kauan oon tyytyväinen, kun on lämmin suihku ja kirppuvapaa sänky. Ainakaan vielä ei näy mitään uusia puremajälkiä vartalossa näin yhden yön jälkeen. Ja pidän peukkuja että ei tuu näkymäänkään :-D

Pakollinen Colosseum-kuva

Tänään kävelin ympäri kaupunkia noin seitsemän tuntia. Puolivälissä matkaa alkoi niin voimakas ja jäätävä kaatosade, että en muista vastaavaa. Kadut rupesi tulvimaan lähes välittömästi ja fiilis ei ollut mikään super. Istuin penkillä puun alla ja tärisin kylmyydestä. Viereen istahti pariskunta sateenvarjoineen ja jonkun ajan päästä mies kysyi, että haluanko tulla saman sateenvarjon alle ja se oli jotenkin niin liikuttavaa, että olin ihan itku kurkussa. Suostuin tottakai, koska keli oli mitä oli. Mies vielä joutui itte kastumaan toisesta kyljestä, kun eihän sateenvarjon alle kahta mahdu kokonaan.
Vähän matkan päässä oli matkamuistokoju ja mies kävi kysymässä saisimmeko mennä pressun alle suojaan ja saimme onneksi luvan. Siellä sitten seisoimme kylki kyljessä reilun tunnin ja katselimme kun kadut täyttyi vedestä. Mies jopa tarjosi mulle takkiaan, kun näki että mun on kylmä. Siihen en suostunut, mutta kaikenkaikkiaan tämän pariskunnan ystävällisyys sai mun olon kohenemaan miljoonalla. Tuun kyllä ikuisesti muistamaan niistä paistaneen lämmön.

Leppoonen sade

Kun sade laantui siedettäväksi, ostin matkamuistokojusta sadeviitan suojaksi ja olin yhtäkkiä ihan superonnellinen. Ehkä tästä vielä hyvä tulee :-)